Militarismin kriittistä tutkimusta viimein myös Suomessa

Kirja Sodan pauloissa - Militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa (2024, toimittaneet Susanna Hast ja Noora Kotilainen).

Ilmeisesti ensimmäinen kriittistä militarismin tutkimusta Suomessa käsittelevä teos. Kirjan toimittajat toivovat että Suomeenkin saataisiin tieteellistä sotilaallisen vallan ja yhteiskunnan militarisoitumisen käsittelyä. Monissa muissa maissa asiaa on tutkittu enemmän.

Teos pohjustaa aihetta selvittämällä mitä tuo tutkimus voisi pitää sisällään ja esittelee sitten esimerkkejä ulkomailta sekä avauksia suomalaisen militarismin eri puolista. Lainaan kirjoittajien johdantoa: Kirjan luvut tarjoavat uusia näkökulmia sotaan, maanpuolustukseen, sotiluuteen ja valtaan, sodasta kerrottuihin tarinoihin ja sotilasinstituutioiden käytäntöihin ja vaikutuksiin yhteiskunnassa. Lisäksi kirjan luvuissa käsitellään sukupuolen, seksuaalisuuden, valkoisuuden ja maskuliinisuuden teemoja ja valotetaan ihmistä laajempaa näkökulmaa sotaan ja arjen militarisaation kysymyksiä.

Kysymyksiä asetetaankin: Onko sota biologinen välttämättömyys ja sosiologinen vääjäämättömyys? Vastauksena lienee kuitenkin että se on ihmisten keksintö. Useiden tutkimusten mukaan ihmisen on erittäin vaikea tappaa toinen ihminen. Ainoastaan brutalisoiva koulutus saa sotilaat tappamaan ja se on taas johtanut sotilaiden syvään traumatisoitumiseen sekä siviiliuhrien määrän kasvuun uusimmissa sodissa. Järjestäytyvätkö yhteiskunnat sotaa varten ylläpitämällä ja organisoimalla sotilaallista väkivaltaa? Mahdollisesti asia on juuri näin.

Onko Suomi militaristinen maa? Selkeä vastaus on kyllä, kun käytetään militarismin tutkija (ja feministi) Cynthia Enloen kuuden kysymyksen sarjaa määrittämään asiaa:

1. Annetaanko sotilaiden, veteraanien ja puolustusasiantuntijoiden näkemyksille erityistä painoarvoa julkisessa keskustelussa ja asiantuntijaelimissä puhuttaessa sodasta ja maanpuolustuksesta? Vähätelläänkö muita puhujia kuin "oikeanlaisen" maskuliinisuuden edustajia?

2. Jos henkilö tavoittelee yhteiskunnallista asemaa, missä määrin tulee kääntyä militaristista vaikutusvaltaa ja voimaa omaavien tahojen pariin vielä keskustellen maskuliinisella tai militarisoituneella tavalla?

3. Viitataanko sanalla "turvallisuus" kovaan (sotilaalliseen ja militarisoituneeseen) turvallisuuteen?

4. Mikä osuus valtion budjetista ohjataan turvallisuuteen erityisesti armeijalle ja poliisivoimille sekä kuinka helposti puolustusbudjettia voi kasvattaa verrattuna muihin hallinnonaloihin?

5. Missä määrin naisten saavutettavissa olevat asemat on sodan jälkeen sidottu heidän sodanaikaisiin rooleihinsa?

6. Minkälaisia patriarkaalisia rakenteita on organisaatioissa, jotka osallistuvat yhteiskuntien jälleenrakentamiseen?

Kirjoittajat toteavat että Suomi näyttäisi edelleen olevan sodan jälkeisessä tilassa oleva yhteiskunta militaristisine rituaaleineen, ylisukupolvisine traumoineen jne.

Kirjan mielenkiintoisimpia osia on sotaveteraanikysymyksen käsittely. Suomessa veteraaneiksi edelleen määritellään toisen maailmansodan käyneet, kun taas esimerkiksi itsenäisen Suomen pisimmän sodan eli Afganistanin vuosien 2001-2021 sodan 2466 sotilasta (joista 2 kaatui ja 15 haavoittui) on aika lailla unohdettu julkisuudesta. Toisin on Yhdysvalloissa, jossa myöhempien sotien veteraaneja riittää. Irakissa sotinut ja sittemmin sotapolitiikan vastustaja Benjamin Schrader kirjoittaa teokseen oman kappaleensa veteraaniaktivismista. Hän kuvaa sotilaskoulutusta seuraavasti: ... se perustuu aivopesuun. Koulutettavien yksilöllisyys murennetaan ja heistä pyritään pyyhkimään kaikki jäljet siitä, keitä he olivat ennen armeijaan liittymistään, jotta heistä voidaan rakentaa halutunlaisia tappokoneita, jotka tottelevat kuria. ... pääpiirteissään se toteutetaan murtamalla koulutettava fyysisen ja henkisen paineen alla käyttäen sekä ruumiillista kuria ja koulutusta että psykologista kidutusta.

Militarismin maskuliinisuus ja asepalveluksen heteronormatiivisuus sekä homososiaalisuus (samaa sukupuolta olevien ensisijaistaminen) saavat teoksessa omat käsittelynsä. Tähän liittyen ammattisotilaiden perheiden tulee sopeutua ja tukea armeijassa uraa tekeviä (Suomen armeijassa oli vuonna 2022 12892 työntekijää, joista noin 8000 oli upseereita ja aliupseereita.).

Armeijassa on piilevää rasismia, jota mietitään omassa kappaleessaan pohtien mm. maahanmuuttajien mahdollisuutta päästä suomalaisesta talvisodan hengestä osalliseksi asepalveluksen suorittamalla.

Sodan vaikutus luontoon tuodaan esiin mm. mainitsemalla että Itämereen on upotettu toisen maailmansodan jälkeen jopa 50000 tonnia kemiallisia taisteluaineita. Toisaalta armeijat aiheuttavat toiminnallaan niin sodassa kuin rauhan aikanakin valtavaa ympäristön saastumista ja tuhoa. Entäpä sota eläimiä vastaan? Turun yliopiston eläin- ja ympäristöetiikan dosentin Elisa Aaltolan artikkelissa annetaan järisyttäviä lukuja: maailmassa tapetaan vuosittain triljoonia tuotantoeläimiä (Suomessa 86 miljoonaa), Suomessa metsästäjät tappavat vuodessa noin 1,7 miljoonaa eläintä. Kirjoittaja toteaa että metsästämistä pidetään perinteisesti osana maskuliinisuutta, miehistä kunniallisuutta ja militarismia. Eläimille aiheutettu väkivalta pyritään peittämään näkyvistä, mikä tekee siihen puuttumisesta vaikeaa.

Huumesota on yksi kirjan mainitsemista sotatyypeistä. Joissain maissa on kuitenkin tästä loputtomasta, erittäin kalliista ja ratkaisemattomasta sodasta luovuttu: Portugali dekriminalisoi kaikki huumeet 2001 ja kannabiksen käyttö on laillista Kanadassa ja Meksikossa sekä useimmissa Yhdysvaltain osavaltioista. Kirjoittaja kysyy miksi huumeita käyttävän vähemmistön katsotaan olevan enemmistöä uhkaava eikä suojelua tarvitseva vähemmistö (suojelun keinona olisi tällöin huumeiden käytön haittojen vähentäminen).

Kaupungit militarisoituvat: vartijat, poliisit, ovikoodit, valvontakamerat ja kauppojen hälyttimet heijastelevat sodankäynnin käytäntöjä ja sotilaallista valtaa. Vartiointiliikkeillä on sitä paitsi tapana kategorisoida ihmisryhmiä, joiden perusteella vartijat seuraavat tietynlaisten lähinnä etnisten ryhmien henkilöitä. 

Uraauurtava julkaisu herättää pohtimaan yhteiskunnan ja kulttuurin militaristisia ajatusmalleja ja käytäntöjä. Sen toimittajat haluavat myös vuoropuhelua ja ovat käyneet keskustelemassa mm. kadettikoulun oppilaiden kanssa.

Kirjan sivuilta on luettavissa monista sellaisista asioista, joita tavallisempi media harvoin ottaa esiin. Esimerkiksi sotahistoriasta löytyy vaiettuja aiheita. Kukapa tietää että Suomi oli osallisena toisen maailmansodan yhteen tuhoisimpaan meritaisteluun, Jumindan tragediaan Viron edustalla vuonna 1941. Suomen ja Saksan miinoihin, pommituksiin ja tykistötuleen menehtyi jopa 15000 Tallinnan piiritystä pakenevaa neuvostoliittolaista.