laurinmaa

Lokakuinen päivä Helsingissä ja 11 galleriaa (sekä kaksi muuta näyttelyä)! Siinä oli ex tempore-ohjelmamme. Alunperin oli tarkoitus katsoa muutama galleria, mutta kuinka ollakaan taide imaisi meidät mukaansa. Gallerioiden nettisivuilla on useimmiten erinomaista kuvamateriaalia eli ei paljon omia kuvia tarvitse ottaa. Laitoin kuitenkin muutaman näytteen tähän tekstini lomaan (klikkaamalla kuvaa se avautuu uuteen ikkunaan ja sitä voi suurentaa), linkkien takana lisää. 1)  Galleria Duetto : pistäydyimme ensin tänne ja Kati Tuominen-Niittylän keramiikkataidetta. Se näyttää aivan punotuilta koreilta. Mainio avaus! 2)  Lines, Bits and Plants - Gallery Halmetoja : Galleria Halmetojassa Mikko Paakkosen räväkkää värinkäyttöä enempi abstrakteissa töissä vaikka nimet kuvaavatkin eri asioita. "Muoto on sisältö" todetaan näyttelyn esitteessä. Vahvaa jälkea tosiaan, mukava uppoutua näihin värikerroksiin. Oikeassa kuvassa "Studio Plants" ja pienemmät "Scribbles" -teokset

Henrik Ibsen (1828-1906) tarkoitti näytelmänsä ensin luettaviksi ja vasta sen jälkeen esitettäviksi. Ne ovatkin niin vahvoja että kannattaa ensin lukea ja saada tuntumaa niiden järisyttäviin sisältöihin. Ibsen-tutkimukseni aloitin lukemalla ensin valikoiman näytelmiä ja sen jälkeen Lauri Viljasen teoksen "Henrik Ibsen - elämä ja draamat" vuodelta 1962. Muotokuvissa Ibsen ei juuri hymyillyt Ibsen sanoi haastattelussa 1890-luvulla: "Minä olen saanut kuohuttavan vaikutelman siitä ristiriidasta, jonka me olemme luoneet ihmisen kutsumuksen ja niiden yhteiskuntien välille, mitä ihmiset ovat saaneet aikaan. Koskaan ei mikään muu ole inspiroinut ajatuksiani tai johtanut mielipiteitäni; minä olen etsinyt kaikki itsestäni, ja kaikki on lähtenyt omasta sydämestäni. Sen vuoksi olen kirjoittanut kuten olen tehnyt. Se oli kutsumukseni." Kiehtovan moderni periaate. Viljanen toteaa että Ibsenin "paradoksimainen idealismi" väheksyy kaikkia biologisia ja sosiaalisia kompro

Jatkan sarjaani upeista laulajista näyttämöllä nähtynä. Ensimmäisessä osassa tähtenä loisti erityisesti Leontyne Price.  Nyt vuorossa oopperakirjallisuuden suurteoksen, Richard Wagnerin Tristanin ja Isolden, esittäjät ja esitykset. Valokuva Wieland Wagnerin ohjauksesta vuodelta 1962 (Bayreuthin festivaali). Tristan ja Isolde on hätkähdyttävä runoelma rakkaudesta mutta myös paljon muuta. Tunnettu Tristanin esittäjä René Kollo (kts vuoden 1983 Bayreuthin esitys alla) on sanonut että ooppera on "syvästi filosofinen tarina dekadenssista". Hänen mielestään monet ohjaajat tulkitsevat teoksen väärin pelkkänä lemmentarinana, mutta se on "eroottinen sinfoninen sävellys" yhdistettynä filosofiseen dialogiin siitä miten paetaan tästä maailmasta kohti "avaruutta, jolla ei ole loppua eikä rajaa". Oopperassa ei ole juurikaan toimintaa mikä asettaa ohjaukselle melkoisen haasteen. Kollon mielestä näyttämöllä tulisi olla "miltei halvaantunut tunnelma", staattista