Hermann Hessen romaani Siddhartha

 "Siddhartha on minulle tehokkaampi lääke kuin Uusi Testamentti". Näin rohkeasti on kirjoittanut Henry Miller Hermann Hessen (1877-1962) romaanista "Siddhartha". Miller kirjoitti vielä että "Luoda Buddha, joka ylittää yleisesti tunnustetun Buddhan, on ennenkuulumaton saavutus." Näitä kommentteja en tuntenut kun aloin lukea Hessen filosofista teosta, mutta hyvin vahva kokemus sen lukeminen on ja tekee mieli uudelleenkin palata sen herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin.

Romanian kielisen painoksen kansikuva, joka oli mielestäni onnistunein löytämistäni (joki!)

Monet kommentoijat ovat sanoneen Siddharthasta että sen kieli on yksinkertaista ja selkeää. Siinä mielessä sitä on kritisoitukin kirjallisen laadun puutteesta. Mielestäni juuri tuo selkeys sopii aiheeseen loistavasti: nimihenkilö etsii yksinkertaisen antautuneesti elämän tarkoitusta ja totuutta. 

Hessen isoisä ja myös isä toimi lähetyssaarnaajana Aasiassa ja näin hän pääsi jo nuorena tutustumaan sikäläisiin kulttuureihin sekä uskontoihin. Hän alkoi jo varsin nuorena kapinoida vanhempiensa konservatiivisen ahdasmielistä uskontokäsitystä vastaan ja etsiä omaa tietään. Isoisän kertomukset Intiasta innostivat häntä matkustamaan Intiaan ja tämä toteutui vuonna 1911. Kolmen kuukauden matkan aikana hän ei kuitenkaan päässyt Intiaan vaan kävi Ceylonilla sekä Indonesiassa. Matka oli siis pettymys, mutta se oli yksi niistä siemenistä jotka johtivat Siddharthan kirjoittamiseen. Toinen siemen lienee ollut maailmansodan tuottama järkytys ja muistakin syistä alkanut vaikea masennus, jotka johtivat elämän mielekkyyden etsintään. Kirja julkaistiin vuonna 1922 eli se oli pitkän kypsytyksen tulos.

Hesse (keskellä) ystävineen Aasian matkalla 1911

Siddhartha on ihailtu brahmaanin poika, joka jo nuorena tuntuu oppineen kaiken tarvittavan tullakseen viisaaksi papiksi. Hän ei kuitenkaan itse ole tyytyväinen, vaan saamastaan runsaasta opista huolimatta janoaa edelleen totuutta. Hän aloittaa etsinnän ensin samanain opissa siirtyen sitten itse Gotama Buddhan oppiin, mutta ei löydä etsimäänsä.Tässä vaiheessa hän päättää luopua opeista ja löytää oman itsensä, jonka hän mielestään on kadottanut: "Omasta minästäni minä halusin päästä irti, sen minä halusin lannistaa. Mutta minä en kyennyt lannistamaan sitä, pystyin vain hämäämään sitä, vain piiloutumaan siltä." Siddhartha alkaa katsoa ympärillään olevaa maailmaan uusin silmin ja näkee sen kauneuden, värit, outouden ja arvoituksellisuuden.

1930-luvun kuva Hessen syntymäkaupungista Calwista Etelä-Saksassa.

Ennen Siddharthaa luin Hessen vuonna 1910 valmistuneen romaanin "Gertrud". Sekin on nuoren miehen etsinnästä kertova, joskin täysin erilainen lähtökohdiltaan. Päähenkilö, kenties osittain kirjailijan omakuva, on rampautunut säveltäjä, joka etsii elämänsä suuntaa. Rakkaus Gertrudiin ei saa vastakaikua ja hän menettää naisen laulajaystävälleen. Erilaiset kohtalokkaat sattumukset ja päähenkilön elämää rikastuttavat mutta välillä ahdistavat henkilösuhteet vievät tämän välillä itsemurhan partaalle. Lukukokemuksessa oli samankaltaisuutta Thomas Mannin "Tohtori Faustuksen" lukemisen kanssa, vaikka tässä onkin kyseessä pienimuotoisempi 200-sivuinen teos.  https://laurinmaa.blogspot.com/2021/02/thomas-mann-tohtori-faustus.html

Siddhartha on vielä lyhyempi, vain noin 120 sivua pitkä (lukemani käännös on Aarno Peromiehen) eli tiivistä asiaa ilman ylimääräisiä koukeroita. Päähenkilön etsiessä itseään hän ajautuu opiskelemaan lemmen iloja kurtisaanilta ja edelleen kauppiaan taitoja menestyen hyvin. Kaikesta huolimatta hän ei ole tyytyväinen. Hän pitää muita ihmisiä  lapsenomaisina ja pelokkaina, mutta kadehtii heidän kykyään suhtautua tärkeästi omaan elämäänsä -  kykyyn rakastaa omaa itseään, toisia ihmisiä, kunniaa tai rahaa, suunnitelmia tai toiveita. Hiljalleen "maailma oli kietonut hänet pauloihinsa" ja hän on oppinut myös ahneuden, jota aikaisemmin piti typerimpänä paheena. Lopulta hän tajuaa että tämä pyrkimys olla muiden "lapsi-ihmisten" kaltainen ei onnistu vaan hän hylkää rikkaan kauppiaan elämänsä ja lähtee vaeltamaan.

Hermann Hesse

Siddharthan uusi etsintä johtaa hänet vanhan jokilautturi Vasudevan luo ja hän asettuu asumaan tämän viisaan, hiljaisen miehen kotiin. Hän oppii että aika tulee voittaa: "...kaikki mikä maailmassa oli raskasta ja vihamielistä, oli poissa ja voitettu heti kun aika oli voitettu, heti kun aika haihtui ajatuksen voimasta!" Tämän opin tarjoaa joki, jonka hän ymmärtää olevan kaikkialla samanaikaisesti, niin alkulähteessään, suistossa, putouksessa, meressä kuin vuorillakin. Joki tuntee vain nykyhetken, ei tulevaisuuden varjoa.

Sattuma tuo Siddharthalle hänen poikansa, jonka hänen tietämättään oli tuo aiemmin mainittu kurtisaani synnyttänyt. Poika ei kuitenkaan halua elää isänsä kanssa vaatimatonta elämää. Isä haluaisi suojella poikaa joutumasta kärsimyksiin ja pettymyksiin, mutta viisas lautturi opettaa että jokaisen on elettävä oma elämänsä, kohdattava tuskaa, kipua ja pettyä. Pojan karattua kaupunkiin Siddhartha on surullinen, mutta toisaalta hän alkaa ymmärtää ihmisiä yhä paremmin: "... tietoviisas ajattelija oli edellä heitä vain yhden lyhyen askelen verran, vain mitätön pikkuseikka erotti hänet heistä; tietoisuus, tietoinen ajatus kaiken elämän ykseydestä." Hän ihaili ihmisten (ja myös eläinten) sitkeätä, järkähtämätöntä keskittymistä välttämättömiin toimiin.

Hessen maalaama akvarelli "Näkymä Porlezzaan", 1923 (hän harrasti maalaamista)

Millainen on sitten Siddharthan lopulta löytämä viisaus tai totuus? Siihen sisältyy montakin havaintoa. Ensiksi tietämisen hilpeys, "jota tahto ei enää vastusta, joka tuntee täyttymyksen ja joka hyväksyy elämän virran täynnä myötäiloa, virralle antautuneena, ykseyteen kuuluvana". Hän on oppinut että liika etsintä estää löytämästä, koska ajattelee vain sitä mitä etsii eikä pysty päästämään mitään muuta sisimpäänsä. Löytäminen sen sijaan on vapautta ja avoinna olemista.

Siddhartha on ymmärtänyt että viisauden voi löytää ja kokea, mutta sitä ei voi opettaa eikä sanoa. Parhaaksi ajatuksekseen hän sanoo: "Jokaisen totuuden vastakohta on yhtä totta kuin tämä totuus itse!" Tällä hän tarkoittaa että lausuttu totuus on aina yksipuolinen, siitä puuttuu kokonaisuus ja ykseys. Maailman ykseys ja "täydellisyys" ilmenevät siinä että kaikki on sellaista kuin se on ja kaipaa vain "minun myöntymystäni, hyvää tahtoani ja rakastavaa yhteisymmärrystäni". Vielä hän korostaa rakkauden merkitystä siinä mielessä että kykenee rakastamaan maailmaa eikä halveksi sitä, ei vihaa sitä eikä itseään ja kykenee katselemaan maailmaa, itseään ja kaikkia olentoja rakastaen, ihaillen ja kunnioittaen.

Hermann Hesse -portaali on kirjailijasta kertova sivusto (valikosta voi valita sopivan kieliversion), josta olen poiminut osan tiedoista tähän blogiini: https://www.hermann-hesse.de/fr