Lajinsa viimeinen ja kaunein: Rossinin Semiramide

Gioachino Rossini (1792-1868) on tunnettu etupäässä tuotteliaana koomisten oopperoiden säveltäjämestarina: Sevillan parturi, Tuhkimo, Italiatar Algeriassa. Harvemmin nähdään hänen vakavia oopperoitaan, mutta niitäkin on varsin monta: esimerkiksi Otello, Järven nainen (La Donna del Lago), Tancredi, Semiramide, Ermione, Wilhelm Tell.

Valokuva Rossinista vanhempana.

Innostuin Rossinin bel canto-draamoista jo aikaa sitten ja minulla on joitakin levytyksiä. Semiramide-oopperan levytys vuodelta 1966 on loistelias, koska pääosissa laulavat legendaariset Joan Sutherland ja Marilyn Horne. Levytetty versio on kuitenkin lyhennetty ja siksikin etsin nyt uudempia esityksiä youtuben avulla.

Semiramide valmistui vuonna 1823 ja se merkitsi säveltäjän menestyksekkään Napolin kauden päättymistä (ensi-ilta oli Venetsiassa) sekä oli myös hänen viimeinen (34.) italialainen oopperansa. Hän oli vasta 31-vuotias eli tuossa vaiheessa poikkeuksellisen tuottelias säveltäjä. Myöhäisemmät oopperansa (viisi) hän sävelsi Ranskassa. Oopperan teksti perustuu Voltairen tragediaan "Semiramis". Musiikkitieteilijä Rodolfo Celletti on kirjoittanut Semiramiden olevan suurenmoisen barokkitradition viimeinen ooppera, samalla kaikkein kaunein, kaikkein mielikuvituksellisin, ehkä kaikkein täydellisin. Barokkitraditiolla viitataan koristeelliseen kuviolauluun, jonka mestari Rossini osoittaa olevansa tässä oopperassa. Tämä teos, jos mikä, vaatii ehdottoman huippuluokan laulajia.

Rossinin vakaviin oopperoihin on suhtauduttu varauksella, koska musiikin kieli kuulostaa niin samanlaiselta kuin hänen koomisissa oopperoissaan. Se on kuitenkin vain pintaa. Toki on myös laulajista kiinni että he saavat esiin syvät psykologiset ja dramaattiset elementit, joita musiikissa on. Semiramidessa on hyviä esimerkkejä voimakkaiden tunteiden musiikista. Semiramidea on verrattu tarinaltaan ja draaman käänteiltään Shakespearen näytelmiin ja teoksen musiikillinen rakenne enteilee Verdin oopperoita, onhan mukana esimerkiksi orkesterijohdantoja, marssi sekä kuoron säestämiä joukkokohtauksia viemässä draamaa eteenpäin.
Rossinin arvostuksesta aikanaan on mainio lainaus säveltäjäkollega Gaetano Donizettin arviosta hänen viimeisestä oopperastaan Wilhelm Tell: "Rossini sävelsi ensimmäisen ja kolmannen näytöksen, Jumala toisen näytöksen." Jotain samanlaista voisi lausua Semiramidestakin. Jo oopperan alkusoitto on 12-13 minuutin mestariteos, jota esitetään paljon konserttiohjelmistossa.  

Oopperan pääroolit ovat seuraavat:

Semiramide, Babylonian kuningatar - sopraano
Arsace, Assyrian armeijan komentaja - altto (naislaulaja miehen roolissa)
Assur, prinssi - basso 
Idreno, intialainen kuningas - tenori
Oroe, ylipappi - basso
Azema, prinsessa - sopraano

Joan Sutherland ja Marilyn Horne Semiramidessa

Semiramide alkaa tilanteesta, jossa kuningattaren on tehtävä valintansa kenestä tulee maan uusi hallitsija. Hän on Assurin kanssa myrkyttänyt miehensä Ninuksen 15 vuotta aikaisemmin ja Assur havittelee kuninkaan paikkaa. Samoin Idreno pyrkii kuninkaaksi ja haluaa puolisokseen Azeman, mutta tämä puolestaan on rakastunut Arsaceen. Semiramis on kuitenkin ihastunut nuoreen Arsaceen ja päättää tehdä tästä sekä uuden hallitsijan että puolisonsa. Oopperan alussa on joukkokohtaus, jossa asianosaiset laulavat tunteistaan ja toiveistaan. Tosin Arsace saapuu vasta seuraavassa kohtauksessa oopperaan ja hänen sisääntuloaariansa "Eccomi alfine in Babilonia... Ah! quel giorno ognor rammento" on musiikillisesti loistelias, varsinkin jos laulaja osaa homman. Suosittelen tässä Marilyn Hornen esitystä, joka hipoo täydellisyyttä. Löytyy tästä kokonaisesityksestä (alkaa kohdassa 29:50): Rossini - Semiramide Con Montserrat Caballé, Horne, Ramey; López Cobos 1980 Aix En Provence - YouTube

Arsacen rooli on alunperinkin naislaulajalle kirjoitettu eikä siis kastraattilaulajalle, nämä kun 1800-luvulle tultaessa eivät enää olleet muodissa oopperoissa. Kontratenori (altto) Franco Fagioli on ilmeisesti ensimmäisenä mieslaulajana tehnyt roolin vuonna 2017 ja siitä esityksestä löytyy osia: Franco Fagioli - Semiramide - Rossini (ONL 2017) - YouTube. Hänen laulunsa on todella huikeaa kuviointia täynnä, hyvin jännittävää kuultavaa.

Sisääntulonsa jälkeen Arsacella on kaksi duettoa, ensin pappi Oroen ja sitten vihollisensa Assurin kanssa "Bella imago degli dei". Herrat haluavat nimittäin molemmat Azeman itselleen.

Toisen kuvaelman aloittaa Semiramiin aaria "Bel raggio lusinghier... Dolce pensiero", jossa hän laulaa kuoron kommenttien säestämänä tunteistaan Arsacea kohtaan. Miehen saapuessa seuraa heidän ensimmäinen duettonsa "Serbami ognor si fido... Alle più calde immagini". Molemmat laulavat tunteistaan, mutta tunteiden kohteet ja merkitykset ovat aivan erilaiset. Semiramis kuvittelee kuitenkin että hän saa vastarakkautta.
Kun hän sitten ilmoittaa menevänsä naimisiin Arsacen kanssa ovat kaikki muut järkyttyneitä. Kuolleen kuninkaan Ninuksen haamu ilmestyy haudastaan ja ilmoittaa että Arsacesta tulee hallitsija mutta ensin hänen täytyy laskeutua hautaholviin antamaan uhri Ninuksen haudalle.

Toinen näytös alkaa kahdella suurella duetolla, ensin Semiramis ja Assur käyvät kiivaan keskustelun yhteisestä syyllisyydestään sekä siitä mitä nyt seuraa "Assur, i cenni miei... Quella ricordati". Seuraavassa duetossa "Ebben... a te, ferisci... Giorno d'orrore" Semiramis ja Arsace laulavat tunteistaan, kun on selvinnyt että he ovatkin äiti ja poika, ja poika tietää äitinsä osallistuneen isänsä murhaamiseen. Liikutus on suuri myös kuulijalla.

Idrenon aaria "La speranza più soave" antaa tenorille tilaisuuden loistaa. Hän laulaa rakkaudestaan Azemaan, mutta huomaa ettei saa vastarakkautta. Tämän kohtauksen jälkeen siirrytään Ninuksen hautaholviin, jossa loppuratkaisu tapahtuu.
Assur laulaa kuoron säestämänä loistavan aarian "Il di già cade... Deh! ti ferma" - alussa hän näkee kuolleen kuninkaan haamun, pelkää ja sitten kuitenkin kokoaa itsensä kukistaakseen Arsacen.
Viimeksi mainittu sekä Semiramis tulevat myös hautaholviin, kolmikko laulaa kukin peläten mitä kohtalo tuo eteen. Pimeydessä Arsace iskee äitinsä kuoliaaksi Assurin sijasta. Pappi Oroe saapuu paikalle, julistaa Ninuksen murhan kostetuksi ja kauhistunut poika kruunataan kuninkaaksi. Assur vangitaan Ninuksen murhaajana. 

Loppuratkaisusta on ollut käytössä myös toinen versio, jossa Arsace tappaa Assurin eikä äitiään. Vuoden 1966 levytyksessä on tämä vaihtoehto.

Youtubesta löysin kaksi melko uutta esitystä sekä useampia vanhempia, joissa kuvan laatu on kuitenkin heikonlainen.

Münchenin oopperassa 2017 lauloivat päärooleissa Joyce Di Donato, Daniela Barcellona, Alex Esposito, Lawrence Brownlee, Simone Alberghini, Elisa Benoit ja kapellimestarina oli Michele Mariotti. Melkoisen vaikuttava nimilista ja laulaminen onkin korkeatasoista. Esityksestä nauttimista haittaa merkillinen näyttämöllepano, jossa ohjaaja David Alden on heittänyt antiikin tarinan jonnekin 1900-luvun diktatuurivaltioon ja laulajilta vaaditaan erilaisia merkillisiä psykoottiselta vaikuttavia kohtauksia.  
Ehdoton huippukohta mielestäni on Di Donaton esitys Semiramiin aariasta "Bel raggio lusinghier" (videon kohta 1:06:40): Kuviolaulu on sekä loisteliasta että ilmaisultaan syvällistä. Bel cantoa parhaimmillaan. Semiramide München260217 - YouTube

Venetsian oopperassa 2018 pääroolit olivat puolestaan seuraavilla laulajilla: Jessica Pratt, Teresa Iervolino, Alex Esposito, Enea Scala, Simon Lim, Marta Mari ja kapellimestarina oli Riccardo Frizza. Ohjaaja Cecilia Ligorio oli tehnyt jokseenkin uskottavan tulkinnan teoksesta, jos joitakin kummallisuuksia toki oli tässäkin: mm. Assur oli niin läpeensä paha ja mulkoili jatkuvasti raivoissaan niin että alkoi kyllästyttää. Nuori Iervolino lauloi Arsacena hyvin, jos kokeneemman laulajan karismaa vielä puuttui. Pratt on hieno koloratuurisopraano. Mielestäni kiehtovin ääni tässä kuului tenori Enea Scalalle, jonka ylärekisteri soi mahtavasti. Häntä voi kuulla mm. videon kohdissa 1:09:40 (aaria "Ah, dové il cimento") sekä 2:50:30 (aaria "La speranza più soave"). Gioachino Rossini - Semiramide (Frizza/ Ligorio) - YouTube

Vanhoista videoista kannattaa ainakin kuunnella legendaarinen Aix-en-Provencen 1980 festivaaliesitys (oopperan lyhennetty versio): Rossini - Semiramide Con Montserrat Caballé, Horne, Ramey; López Cobos 1980 Aix En Provence - YouTube. Marilyn Horne oli edelleen käsittämättömän hieno ja Assurina Samuel Ramey ehkä tuon roolin legenda, hänhän oli todellinen "koloratuuribasso". Montserrat Caballén ihanat pianissimot ja muutenkin suurenmoinen laulutaide oli oma ihmeensä. Kaiken lisäksi nuori Francisco Araiza oli taidokas Idreno. Video ei ikävästi ole kovin hyvä, ääni ja kuva mm. eivät ole synkronissa. 

Lopputoteamukseni on että tästä, mainitsemaani Cellettiä lainatakseni, "täydellisestä" teoksesta löytyy aina uudelleen fantastisia yksityiskohtia ja erilaisia upeita tulkintoja. Edelleen kuuntelen suurella mielihyvällä omistamaani levytystä, jonka kansikuva alla.