Kirjaklassikoiden elokuvaversiot - kaikkein parhaat?
Lainasin pari vuotta sitten kirjastosta elokuvan Sota ja Rauha, peräti 7 tuntia kestävän jättiläisteoksen, joka tehtiin Neuvostoliitossa 60-luvulla. Sitä voidaan epäilemättä pitää sisällöltään täydellisimpänä elokuvaversiona Leo Tolstoin romaanista. Neuvostoliiton kulttuurijohto halusi näyttää Lännelle, missä tehdään parempi elokuva venäläisestä kirjaklassikosta (King Vidorin ohjaama puolta lyhyempi versio oli valmistunut vuonna 1956, pääosissa Audrey Hepburn, Henry Fonda ja Mel Ferrer). Ohjaajaksi valittiin Sergei Bondartshuk (1920-94), joka näin syrjäytti vanhemman polven ohjaajaehdokkaat.
Erilaisia legendoja tästä elokuvasta on levitetty: kaikkien aikojen kallein (100 miljoonaa sen ajan dollaria, mutta ilmeisesti oikea summa oli noin 9 miljoonaa dollaria silloisen ruplan kurssin mukaan), yli 100 000 avustajaa (mutta ohjaajan mukaan oikea luku oli 12000) jne. Oli miten oli - valtavasti työtä tehtiin lähes seitsemän vuoden ajan, kunnes elokuva oli kokonaisuudessaan valmis 1967.
Mielestäni elokuva on loistava. Katsoin sen neljässä osassa mikä sinänsä vastaakin sen alkuperäistä rakennetta (osat ovat nimiltään "Andrei Bolkonski", "Natasha Rostova", "Vuosi 1812" ja "Pierre Bezuhov"). Tarinaa viedään eteenpäin jouhevasti, näyttelijät ovat erinomaisia rooleihinsa ja "taiteellinen" vaikutelma on ehdottoman kiinnostava. Esimerkkinä jälkimmäisestä luonnon kuvaaminen, sotakohtausten hämmästyttävät kuvakulmat ja kameratyö mm. tanssiaiskohtauksessa (kameramies rullaluisteli tanssijoiden vierellä). Bolkonskin haavoittuessa kuolettavasti kamera näyttää valkoista valoseinämää, joka oli sydänkohtauksen saaneen ohjaajan muistuma tajuttomuuden aikaisesta näystä! Pääosanäyttelijät olivat Ljudmila Saveljeva Natasha Rostovana (19-vuotias balettitanssija ensimmäisessä elokuvaroolissaan häikäisee), Vjatsheslav Tihonov Bolkonskina sekä ohjaaja Sergei Bondartshuk itse Bezuhovina (hän aikoi aluksi kiinnittää tähän "voimamiehen" rooliin painnonnoston olympiavoittaja Juri Vlasovin (!), mutta tämä totesi ettei osaa näytellä).
Elokuva löytyy youtubesta, jossa se on jaettu viiteen osaan (tekstitys englanniksi): Война и мир (HD) фильм 1-1 (исторический, реж. Сергей Бондарчук, 1967 г.) - YouTube
Tästä kokemuksesta innostuneena päätin tutustua muihin maineikkaisiin Neuvostoliitossa tehtyihin kirjaklassikoiden filmattuihin tulkintoihin. Ohjaaja Grigori Kozintsev (1905-73) on tehnyt kaksi monien mielestä kaikkien aikojen hienointa Shakespearen tragedioiden filmatisointia: Hamlet (1964) ja Kuningas Lear (1970). Molemmissa soi Dmitri Shostakovitshin musiikki.
Kozintsev's HAMLET (1964) - YouTube
Hamletin mustavalkoinen kuvaus on tehokas ja rikas, ja Shostakovitshin säveltämä musiikki antaa lisäväriä voimakkaaseen tulkintaan. Laurence Olivier, joka filmasi ja näytteli itse Hamletin vuonna 1948, piti Innokenti Smoktunovskia (1925-94) tässä Kozintsevin elokuvassa kaikkein parhaana Hamletina - siis Olivierin omaakin parempana. Hän onkin tyrmäävän hyvä. Jokainen ilme (tai ilmeettömyys) kertoo missä mennään, hän elää roolia kaikilla soluillaan. Ehdottomasti yksi suosikkielokuvistani!
King Lear. 🇷🇺 Subtitles. 1970. - YouTube Kuningas Lear.
Niin ikään mustavalkoinen, karhean riipaiseva filmatisointi tästä onnettomuuksien täyttämästä tragediasta. Kuvattu muuten Virossa sekä sen karuilla rannikkonummilla ja Learina on virolainen Jüri Järvet (jonka roolin kuitenkin puhuu venäläinen näyttelijä Zinovy Gerdt). Kozintsev on kertonut antaneensa kullekin päähenkilöille oman luontoaiheensa eli esimerkiksi järkensä menettäneellä Learilla se on kukkaniitty ja Cordelialla meri. Elokuva on näin eräänläinen kuvallinen runoelma. Ei helppoa katsottavaa, mutta antoisaa. Annan tällekin viisi tähteä viidestä!
Kozintsev ohjasi vielä yhden erittäin arvostetun klassikon: Don Quijote (1957), joka siis perustuu Miguel de Cervantesin romaaniin.
Дон - Кихот (советский фильм драма 1957 год) - YouTube
Tässä on kyseessä värielokuva ja hyvin tunnelmallinen, ehkä enemmän melankolinen kuin hauska tulkinta. Se antaakin aihetta miettiä mikä olikaan alkuperäisen romaanin henki. Toki tuulimyllykohtaus on nautittavan hupaisa. Nimiroolissa näyttelee 198-senttinen hujoppi Nikolai Tsherkasov (1903-66), joka saavutti mainetta jo Sergei Eisensteinin karismaattisena Iivana Julmana filmiklassikossa 40-luvulla. Onpahan monipuolinen näyttelijä, kun roolit ovat tyyliltään totaalisesti toistensa vastakohdat.
Shakespearen Othello on sekin filmattu Neuvostoliitossa vuonna 1955: Ohjaaja oli Sergei Jutkevitsh ja nimiroolin näytteli itse Sergei Bondartshuk. Yllättävän hieno on tämäkin näytelmän uskollisesti toistava (värillinen) elokuva, joskaan se ei ole elokuvallisesti yhtä kekseliäs kuin Orson Wellesin vuoden 1951 varjoilla ja valoilla taiteileva versio.
Отелло (драма, реж. Сергей Юткевич, 1955 г.) - YouTube
Wellesin Othello on epäilemättä dramaattisempi ja ahdistavampi psykologinen draama kuin Jutkevitshin perinteisempi näkemys. Molemmat kannattaa nähdä, jos pitää tästä tuhoisan mustasukkaisuuden ja intohimojen klassikkonäytelmästä.
Orson Wellesin jännittävä Macbeth (1948) löytyy youtubesta. Welles näyttelee tässäkin itse nimiroolin ja puhuu skottilaisaksentilla aika vakuuttavasti! Macbeth.1948.Orson.Welles.103Min - YouTube
Olen tosin sitä mieltä että vaikuttavin Macbeth-filmatisointi on Akira Kurosawan "Seittien linna" (1957).
Siirryn sitten muutamaan venäläisen kirjallisuuden klassikkoon.
Anton Tshehovin näytelmät ovat liikuttavia tutkielmia onnettomista ihmisistä. Voisi kai sanoa että venäläistä melankoliaa parhaimmillaan.
Vanja-eno on sikäli minulle läheinen teos että opiskeluaikana sain näytellä nimiroolin venäjän kurssien oheistoimintana. Andrei Mihalkov-Kontshalovski ohjasi elokuvan vuonna 1970 ja sen katsoin äskettäin. Kaksi suurta näyttelijää eli Innokenti Smoktunovski Vanjana ja Sergei Bondartshuk Astrovina tekevät tästä mielestäni mestariteoksen. Ei muissakaan näyttelijöissä ole moitittavaa, ohjaus on taitavaa, ja henkilöiden ahdistus tulee melkein silmille. Elokuvan johdannon villin musiikin on säveltänyt Alfred Schnittke. Дядя Ваня (драма, реж. Андрей Михалков-Кончаловский, 1970 г.) - YouTube
Tshehovin "suloisen katkeran" näytelmän Kolme sisarta ohjasi Samson Samsonov vuonna 1964. ТРИ СЕСТРЫ Самсон Самсонов 1964 Драма, экранизация - YouTube Tässä kopiossa ei ole tekstitystä, joten venäjän taito tai näytelmän hyvä tuntemus tarvitaan. Pidin tätä elokuvaa melkein liiankin teatterimaisena ja mustavalkoinen kuva teki siitä synkemmän kuin ehkä tarvis. Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä elokuvaversio.
Keskeneräinen sävelmä mekaaniselle pianolle (Nikita Mihalkov, 1976) perustuu tietyin osin Tshehovin näytelmään Platonov sekä joihinkin kirjailijan lyhyisiin kertomuksiin. Se kertoo erään aikakauden eli rikkaan aateliston valta-ajan päättymisestä sekä siitä miten "aika entinen ei palaa" vaikka päähenkilöt sitä kovasti yrittävätkin saada palaamaan. Неоконченная пьеса для механического пианино (драма, реж. Никита Михалков, 1976 г.) - YouTube
Tämän elokuvan olen katsonut jo useampia kertoja, koska pidän siitä niin paljon: Uskomaton ihmistyyppien kirjo, hurjat tunteet ja kuitenkin lopun katharsis eli jäljelle jää sittenkin toivoa. Erinomaiset näyttelijät, kuten Platonovina Aleksandr Kaljagin ja hänen entisenä rakastettunaan Jelena Solovei, pistävät parastaan.
Fjodor Dostojevskin järkälemäisestä romaanista Idiootti on tehty elokuva vuonna 1958 (ohjaaja oli Ivan Pyrjev), mutta siinä päästään vain noin tarinan puoliväliin. Tarkoitus oli filmata koko romaani, mutta pääosan esittäjä ei halunnut jatkaa ja niin meillä on nähtävillä vain parituntinen versio. Идиот (драма, реж. Иван Пырьев, 1958 г.) - YouTube. Juri Jakovljev ruhtinas Myshkinin roolissa on yliveto. Luettuani romaanin joku aika sitten sain täsmälleen samanlaisen käsityksen tästä henkilöhahmosta kuin mitä näen elokuvassa. Rogozhin (Leonid Parhomenko) on aika yllättävä raakalainen, jossa on jotain säälittävääkin. Julia Borisova tekee Nastasia Filipovnasta herkän mutta kohtalon kyynistämän, traagisen naisen. Harmi ettei toista osaa saatu aikaan, sen verran komea on aloitus.
Summa summarum: Neuvostoliitossa tehtiin aikanaan laadukkaita elokuvia, joita kannattaa katsoa. Tässä ei tullut mainittua kuin joitakin esimerkkejä, huomiotta jäivät vaikkapa ohjaaja Andrei Tarkovskin huikeat taideteokset. Minun makuni kallistuu näemmä melko vanhojen elokuvien suuntaan, kun kyseessä ovat kirjaklassikoiden filmatisoinnit. Aika monesti uudemmissa versioissa ohjaaja ottaa mielestäni liikaa vapauksia esimerkiksi siirtämällä tarinan ihan muuhun aikaan kuin missä kirjan tapahtumat olivat. Toki se voi joskus onnistua, mutta useimmiten mielestäni ei.
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti