Kulttuurimatka Ilomantsiin: Katri Valan runot

 Minulla oli tilaisuus vierailla runoilija Katri Valalle omistetussa kulttuurikeskuksessa, joka toimii Ilomantsissa. https://katrivala.wixsite.com/website. Vierailun myötä päätin lukea hänen runouttaan uudestaan ja olen innoissani!

Katri Vala (alkuaan Karin Alice Wadenström) vietti lapsuuttaan Ilomantsissa vuoteen 1911 asti ja palasi sinne kansakoulun opettajaksi vuosiksi 1925-29. Tuo koulu toimii nykyään kulttuurikeskuksena. Siellä on perusnäyttely runoilijasta itsestään sekä taidenäyttelyitä.

Katri Vala (1901-44)

Vala herätti aikanaan vapaarytmisellä runoudellaan hämmennystäkin mutta häntä pidetään todella merkittävänä runoilijana, niin rikasta, värikästä ja ajatuksia herättävää hänen tekstinsä on. Hänen runoudessaan on monipuolisia aiheita, välillä eksotiikkaa, sitten suurta hurmiota ja toisaalta vielä valtavaa tuskaa. Hänen elämässään oli paljon kärsimystä kuten sairastuminen tuberkuloosiin (joka lopulta aiheutti kuoleman), ensimmäisen lapsen kuolema vain parin tunnin ikäisenä, taloudelliset ongelmat.

1920-luvulla Katri Vala liittyi veljensä Erkki Valan seuraan Tulenkantajat-ryhmään, jonka jäsenet tekivät vahvaa taidetta ja hakivat vahvoja elämyksiä taiteen ulkopuoleltakin. Lentokoneeseen pääsy ei ollut aivan yleistä tuohon aikaan, mutta runoilija pääsi kokeilemaan ja intoutui kirjoittamaan aiheesta ekstaattisen runon: 

Lentokoneelle (1930)

Elän suurta, totta satua:

sinä ihmisen välkkyvä jättiläiskukka,

hopeinen ja valkoinen iris, lentokone,

nouset sinisestä järvestä

valtaavan korkealle

aurinkoisen maailman ylle.

Sinä olet unohtanut juuresi,

sinä olet unohtanut vartesi,

on vain teriösi ihana kiihko:

ylemmäs!

Kurkistan terälehtiesi lomitse maata.

Olen onnellisempi kuin rakastunut.

Taivas on lähellä.

Jumalan silmät katsovat ihmisen kukkaa.

Uusi ihme:

kuin laiva, joka etsii tuntematonta,

kiitää nyt loistava teriösi etäälle, etäälle.

Meissä on vain ilo ja hurjuus ja valloittamisen himo.

Mikä on meidän tuntemattomamme?

Uudet maat ovat liian vanhat meille!

Tulenkantajat-ryhmän vaikutuspiirissä Katri Vala alkoi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja kirjoitti pakinoita, joissa hän hyökkäsi 30-luvulla vahvistunutta oikeistoradikalismia vastaan. Pakinoita on koottu kirjaan "Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri: taistelevia pakinoita" (1945). Melkoisen räväkkää tekstiä, jota voi lukea täältä: https://www.doria.fi/handle/10024/146058

Kuva Katri Vala-keskuksen perusnäyttelystä

Ruotsalainen kirjontataidetta tekevä ryhmä Malmnålarna (Malmineulat, kotoisin Jällivaaran kaivosalueelta) on tuonut Ilomantsiin runoilijan teosten innoittamia teoksiaan. Niitä oli kokonainen luokkahuoneellinen ja alla on minua viehättäneitä "sinisistä" runoista aiheensa saaneita tauluja. Kaikki on siis tehty kankaista.

Sininen kukka

Kuka kulkee laulaen palmujen alla?

Hänen hengityksensä täyttää viileällä suloudella

kaikki linnunpesät ja kukkien kuvut.

Iltako on tullut ihanin askelin?

Iltako sipaisi sinisellä kukalla

minun auringossa nukkuvaa sydäntäni?

Lintu on jo lähtenyt,

majani takana soi pieni hopeakello,

ja kaatuneesta ruukusta

vuotaa vesi helisten kynnyskivelle.

Sininen puutarha

Miksi sinun tuliset ja ylpeät silmäsi

katsovat minua niin outoina ja hiljaisina

kuin villien eläinten silmät

auringon värisevää nousua?

Olen kylpenyt juuri virrassa

ja kaulaani on takertunut

himmeänpunainen levä.

Aurinko vaeltaa kuin kultatukkainen soittaja

sinisessä puutarhassa,

ja jalkani ovat kuin nuoret kauriit.

Tanssinko sinulle tämän kukkivan puun alla?

Sininen aamu

Sininen aamu, sininen aamu!

Aurinko singahtaa kuin punainen suihku

huurteisen koivun pyöreästä maljasta.

Olentoni lävistää leiskahtaen

ihana sininen miekka.

Oi valkeus, säteilevä valkeus!

Valkeus humahtaa lävitseni kuin lintuparvi.

Pieni hömötiainen,

sinun hurmaantuneessa viulussasi

on vain yksi kieli:

sininen latu vuorelle,

joka on tänään minulle TIE.

Kuvat runokokoelmien alkuperäisistä kansista (klikkaamalla saa suurennettua)

Katri Valan teoksia voi kätevästi lukea Kansalliskirjaston verkkokokoelmassa: https://www.doria.fi/discover?query=Katri+Vala&scope=

Kansallisbiografiassa on puolestaan hieno yhteenveto runoilijan elämästä ja töistä:   https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4882

Siellä mainitaan hänen viimeisen runokirjansa "Pesäpuu palaa" (1942) päätösrunon uutta aikaa ja uutta maailmaa enteilevä viesti. Järisyttävästä tekstistä kuvastuu mielestäni toisaalta näky tulevan sodan kauhuista (se on kirjoitettu ennen sotaa) ja toisaalta usko pelastuksesta.

Ilmestyskirja:

Myrsky on tullut. Tähdet varisevat kuin kypsät viikunat tuulessa, kun lohikäärmeen pyrstö taivaan pyyhkii. Palava vuori kaatuu mereen ja vesi vyöryy verenkarvainen.

Nainen tähtiseppel, auringosta viitta, huutaa tuskaansa ja kauhuansa: lohikäärme seisoo synnyttäjän luona ja vartoo poikalasta saaliikseen. Vaan kotkansiivin paeta saa äiti ja poika turvakseen saa Jumalan.

Merestä Peto nousee, käpälät karhun on ja kita leijonan. Se puhuu suurin sanoin. Kumartajat lausuu: »Ei ole vertaistaan, ei taistelussa voittajaa.»

Pilven päältä maahan putoo enkeleiden sirpit, maan viinipuusta kypsät tertut leikataan. Jumalan vihan suuri kuurna täyttyy ja poljettaissa roiskuu veri kauas ylitse peltomaiden, hevosten.

Maan ja taivaan täyttää taisteluiden kumu ja linnut sotapäälliköiden lihaa syövät, kun Käärme, Peto syöstään syvyyteen.

Hiljaisena seisoo temppeli täyttämänä kirkastuksen savun. Ihmisen pojan paluuta se vartoo ja laulun suurta huminaa.

Mikalojus Ciurlionis: Preludi (1908)

Alla vielä kaksi ihastuttavaa, lyhyttä runoa.

Onni:

Herätessäni unesi äärellä

ojensin käteni hengitystäsi kohden,

niinkuin väsynyt vaeltaja öisellä aavikolla

ojentaa iloiten kätensä

päin nuotiotulta.

Paluu:

Kun seisoin taas edessäsi,

kun näin taas silmäsi,

oli minun niin outo olla.

Niin ihanasti hämmentyy kai kukka metsässä

puhjetessaan yöhön,

joka on auringon odotusta täynnä.