Tulevaisuutta vai nykyaikaa: Philip K. Dick "Ubik" ja Kurt Vonnegut "Sähköpiano"
Luin kaksi tieteisromaania, jotka on kirjoitettu vuosina 1952 sekä 1969 ja ennustavat tulevaa 1990-lukua. Kuvaavatko ne jollain tavalla meidän aikaamme vai sittenkin jotain mitä joko on vielä tulossa tai (toivottavasti) ei koskaan tule?
Kurt Vonnegut: Sähköpiano (Player Piano, 1952, suomennos Aarne Lahtinen)
Sähköpiano kuvaa Yhdysvaltoja, joka on täysin valtiovallan ja talouselämän yhteenliittymän kontrollissa. Koneet tekevät työt ja ihmiset luokitellaan älykkyysosamäärän sekä soveltuvuus- ja kykyprofiilin mukaan. Tietokoneet valitsivat henkilöt eri tehtäviin näiden luokitusten perusteella. Ne, jotka eivät ole sopivia johtotehtäviin tai tuotantolaitosten hoitajiksi, joutuvat asumaan omille alueilleen ja siellä heidän ammattinsa on joko armeijan tai "jälleenrakennus- ja raivausjoukkojen" palveluksessa. Koko tutkimustyö on siirretty yhden ainoan keskuksen alaisuuteen, maanviljelys on koneellistettujen suurtilojen aluetta, kulttuurielämä on kontrolloitua (mm. julkaistavat kirjat valitaan nekin tietokoneiden tekemien luettavuustestien avulla). Poliisi valvoo tiukasti ettei kukaan ajattele tai toimi järjestelmän vastaisesti.
Päähenkilö Paul Proteus on nuorehko tehtaan johtaja, joka alkaa epäillä järjestelmää ja liittyy sitten toisinajattelijoihin. Heitä johtaa Lasher-niminen pappi.
(Lasher:) "(Ihmisiä) on sukupolvien ajan opetettu palvomaan kilpailua ja markkinataloutta, tuottavuutta ja taloudellista hyötyä ja muiden kateutta. Sitten matto tempaistiin heidän altaan (siirrettiin pois työelämästä), he eivät pysty osallistumaan, olemaan hyödyllisiä enää."
Huumoripuolta teokseen tuovat Yhdysvalloissa vierailevan "Bratpuhrin" shaahin kommentit näkemästään, kuten esimerkiksi: Talouselämän ja valtion yhteisesti johtama yhteiskunta on kommunismia. Armeijan ja "jälleenrakennus- ja raivausjoukkojen" työläiset ovat orjia (hänen maassaan kun ei ole muita kuin hallitsijoita ja orjia). EPICAC-supertietokoneelta, jota presidentti hänelle esittelee, hän odottaa polvistuen vastausta kulttuurinsa suurimpaan kysymykseen mutta sitä ei tietenkään tule.
Teos on teknokraattisen yhteiskunnan kritiikkiä täynnä. Johtajien vuosittainen yhteisöllisyysleiri on melko järkyttävä kuvaus propagandistisesta toiminnasta, jolla miehet (vaimoille on oma leirinsä) saadaan pysymään uskollisina järjestelmälle.
Mitä on PR: (Halyard, ulkoministeriön edustaja shaahille) "Ammatti, jossa erikoistutaan joukkopsykologian keinoin medioissa luomaan myönteistä mielialaa massojen keskuudessa ristiriitaisten kysymysten tai instituutioiden suhteen siten että ei loukata ketään tärkeässä asemassa olevaa ja pidetään perimmäisenä tavoitteena talouselämän jatkuvaa tasapainoa ja lujaa yhteiskuntaa."
Paul Proteus sanoo oikeudenkäynnissä: "Ihmiskunnan tärkein tehtävä on pyrkiä olemaan ihmisinä hyviä, eikä toimia koneiden, instituutioiden ja järjestelmien jatkeina."
Philip K. Dickin "Ubik" (1969, luin englanniksi) on puhtaammin scifi -romaani ja sen tarina on periaatteessa klassinen jännäri. Siinä on kuitenkin todella komeasti luotu perusasetelma: Päähenkilöt Joe Chip ja Glen Runciter ovat johtoasemassa yrityksessä, joka pyrkii torjumaan vihamielisten ajatustenlukija-telepaatikkojen yritysvakoilun. Ihmisiä voidaan pitää "puoli-elämässä" jonkinlaisessa horteessa ja niin mm. Runciterin nuorta Ella-vaimoa käydään konsultoimassa "moratoriumissa" eli herätetään aina välillä elämään. Telepaatikot uhkaavat myös näitä puoli-eläviä.
Kamppailu telepaatikkojen kanssa on kovaa ja tarinan huippukohdassa päähenkilöt työtiimeineen joutuvat vihollistensa pommiattentaatin kohteeksi. Vaikuttaa siltä että Runciter kuolee mutta sitten alkaakin näyttää siltä että hän jäi eloon ja muut kuolivat tai ovat kuolemassa. Joe Chip ajautuu vauhdilla historian eri aikoihin, lopulta vuoteen 1939, mutta hän pysyy hengissä Ubik-suihkeiden avulla. Niitä hän saa nuorelta naiselta, joka on (ilmeisesti) puoli-elävänä aiemmin tavattu Ella Runciter. Loppu on arvoituksellisuutta täynnä.
Kirjassa kuvataan erittäin kaupallista maailmaa, jossa mm. asunnoissa on pakko maksaa kolikoilla oven aukaisut, jääkaapin aukaisut, suihkussa käynti jne. Vitsikäs on kohtaus, jossa kolikkoja vailla oleva Joe Chip alkaa murtaa maksua vaativaa ovea ja ovi ilmoittaa haastavansa Joen oikeuteen. Jokaisen kappaleen alussa on ironinen Ubik-mainos. Ubik on melkein mitä vain: olutta, pesuainetta, deodoranttia, pankkilainaa jne.
Kirjailijan entinen vaimo Tessa on sanonut että Ubik olisi jumalan metafora, koska se on kaikkialla, kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Viimeisen kappaleen alussa todellakin Ubik toteaa olevansa maailman luoja. Minulle tuli kuitenkin sellainen mielikuva että kirjassa voitaisiin kuvata virtuaalista, painajaismaista todellisuutta, jossa Ubik on tuotteistetun elämän symboli. Olet yksin Ubikin kanssa ja oikea elämä katoaa jonnekin toiselle puolelle kuvaruutua. Räjähdyksen jälkeen Runciter ottaa yhteyttä muihin juurikin näyttäytymällä esimerkiksi television kuvaruudulla.
Molemmat kirjat toivat mieleeni aiemmin lukemani sveitsiläisen Yves Velanin dystopian "Soft Goulag" (1977, luin ranskaksi, sitä ei liene käännetty). Siinä on kuvattu myös teknokraattis-totalitaristinen, äärimmäisen tehokkaasti organisoitu yhteiskunta, jossa ihmiset ovat alistettuja, manipuloituja ja kaikki yksilölliset vaihtoehdot on suljettu pois. Päähenkilöiden (Adam/Ad ja Eve/Ev) puhelin soi jatkuvasti - kaikki ovat myyntipuheluita. Piilossa pysyttelevä hallitseva luokka rajoittaa mm. kuka saa lapsia (arvontoihin osallistumalla voit voittaa mahdollisuuden) ja ihmisten sallitut käytöstavatkin on tiukasti määritelty. Nerokkaasti kirjailija on laittanut kertojaksi tuon yhteiskunnan oman edustajan, jonka tuottama teksti on hyvin yksinkertaista ja kömpelöä: sivistys ja viisaus on pyritty ajamaan alas.
Kommentit
Lähetä kommentti