Chopinia monella tapaa

 Lukukokemus johdatti minut tutkailemaan Frédéric Chopinin musiikkia useammastakin näkökulmasta.

André Gide: Chopin - merkintöjä, mielikuvia, muistoja (kokoelma tekstejä julkaistu vuosina 1931,1948, 2010, suomennos Martti Anhava 2017)

Kirjailija André Gide (1869-1951, Nobel 1947) oli innokas pianisti, joka soitti pianoa jopa muutaman tunnin päivässä. Tämän hän kertoo kirjassa, joka on kokoelma hänen ja muutamien muiden Chopin-tuntijoiden kirjoituksia. Mukana on päiväkirjamaisia otteita, esseitä, muilta saatuja kommentteja ja vastineita niihin ym.

Ei Gide toki ollut pelkästään Chopinin musiikin lumoissa, vaan lausahtaa myös seuraavasti: "Mozartin ilo on tyvenestä tehty ja hänen musiikkinsa lauseke on kuin levollinen ajatus; hänen yksinkertaisuutensa on silkkaa puhtautta; siinä jokin kristalloituu; siinä leikitsevät kaikki tunteet, mutta ikään kuin jo taivaallisella viritystasolla."

Sitten hän pääsee esittämään arvionsa lempisäveltäjänsä esittämisestä. Hänen mukaansa Chopinia pitää soittaa kuin improvisoiden, siten kuin "soittaja etsisi, keksisi ja löytäisi ajatuksiaan vähä vähältä". Chopin "ehdottelee, otattelee, vihjaa, viekoittelee, houkuttelee, hän ei juuri koskaan väitä". 

Georges Bizet totesi muuten hänkin aikanaan että Chopin on ainoa säveltäjä, joka tiesi miten kirjoittaa improvisaatiolta vaikuttavaa musiikkia: "Hän on hurmaava persoona, kummallinen, ainutlaatuinen, jäljentämätön."

Täytyy myöntää että kun sitten kuuntelin erilaisia levytyksiä, aloin etsiä niistä tuota improvisaatiomaista soitantaa ja myös pidin niistä esityksistä. Viime vuosisadan suuriin pianisteihin kuulunut Solomon soittaa mielestäni juurikin tällä tavalla, esimerkkinä tämä f-molli balladi: Solomon plays Chopin - Ballade No. 4 in F minor, Op. 52 - YouTube

Lang Lang on tunnettu soittajana, joka joskus innostuu leikittelemään virtuoosimaiseen tyyliin. Eipä kuitenkaan siltä vaikuta, kun kuuntelee tätä herkkää soittoa preludista opus 28/15. Lang Lang — Chopin, “Raindrop” Prelude on the Steinway & Sons Spirio | r - YouTube (vai onko huippukohdassa liiallista hehkutusta?)

Kirjan jälkisanat on kirjoittanut Risto-Matti Marin, joka taitavasti asettaa Giden näkemykset historialliseen kontekstiinsa. 1900-luvun alkupuolella oli erilaisia soittotyylejä ja käsityksiä Chopinin soittamisesta. Gide ei lainkaan pitänyt virtuoottisesta soittotyylistä, jossa soittaja "pisti omiaan".

Jos nyt ottaa esimerkin virtuoosista, joka taiteilee omalla tavallaan upeasti, niin tässä tulee Sergei Rahmaninovin tulkinta nokturnosta opus 9/2:  Rachmaninoff plays Chopin Nocturne Op. 9 No. 2 - YouTube. Melkoisen vapaata soittoa, mutta kuitenkin niin herkkää että ei voi olla pitämättä tästäkin!

Mahdollista on (tähän Marin viittaa jälkisanoissaan) että Alfred Cortot oli pianisti, jonka soitosta Gide ei pitänyt vaan piti tätä liiaksi "virtuoosina". Vuoden 1934 levytykset valsseista antavat jotain vinkkiä tästä: Chopin Waltzes - Alfred Cortot (1934) - YouTube. Liioitteleeko Cortot erilaisilla tempon vaihdoilla ja korostuksilla? Siinäpä miettimistä.

Lisää Nobel-kirjailijan mietteitä:

"... mietin sangen vähän mitä jokin kappale "tarkoittaa". Moinen ahdistaa ja ärsyttää minua."

"Niin, Chopin antaa nuottien ohjata ja neuvoa itseään, sen sanominen on hyvin tähdellistä."

Barcarolle ja Berceuse ovat Chopinin teoksista hänen lemmikkejään, preludit ja etydit puolestaan tutkimuskohteena kirjassa. Ensimmäisinä sävelletyistä preduleista nro 24 (d-molli)  ja nro 2 (a-molli) hän sanoo että ne ovat ensi silmäyksellä kuin musiikillisia kummajaisia, preludi a-molli jopa aivan esityskelvoton. Mutta sitten hän toteaa että ne pitää soittaa vailla mitään tehontavoittelua, hyvin mutkattomasti ja selkeästi. Silloin niiden hienous tulee esiin, jos hän toteaakin että ne eivät ole konserttikappaleita vaan pianistin itselleen soitettavia.

Otetaanpa levytykset näistä: Krystian Zimerman ja Barcarolle (venelaulu) Chopin: Barcarolle in F-Sharp Major, Op. 60 - YouTube. Täydellistä kauneutta.

Videolla vuodelta 1962 Arturo Benedetti Michelangeli ja Berceuse (kehtolaulu) Michelangeli plays Chopin Berceuse Op. 57 D Flat Major - YouTube. Aijai mikä soittaja! Improvisoinnilta muuten vaikuttaa eikö totta...

Vladimir Ashkenazy ja preludi opus 28/24: Vladimir Ashkenazy - Chopin - Prelude No. 24 - YouTube. Myrskyisä teos, joka on tiettävästi syntynyt sellaisella hetkellä kun Chopinilla oli ongelmia rakkaudessa. 

Jevgeni Kisin ja preludi opus 28/2: F. Chopin : Prelude op. 28 no. 2 in A minor (Kissin) - YouTube. Tälle teokselle on annettu jopa kuvaus "kuoleman aavistus". Tämä on mielestäni juuri sellainen mutkaton ja selkeä esitys Giden vaatimaan tyyliin. 

Tähän kohtaan varmaan sopii lainaus Oscar Wildelta: "Kun olen soittanut Chopinia, minusta tuntuu että olen itkenyt syntejä, joita en koskaan ollut tehnyt."

Delacroix: Chopinin muotokuva (1838)

Chopinin ystäviin kuului taidemaalari Eugène Delacroix ja tulin lukeneeksi että heidän keskusteluissaan sivuttiin useinkin musiikin ja maalaustaiteen yhteyksiä. Chopinin mielipide oli että taide ei suinkaan ole jostain taivaalta tipahtaneen  inspiraation tulos vaan puhdas järjen tuote, jota nerous kaunistaa. Musiikki muodostuu erilaisista järjestelmistä kuten harmonia, fuuga, kontrapunkti jne. Delacroix vertasi tätä väreihin, jotka ovat silmien musiikkia. Maalaustaide ja musiikki olivat hänen mielestään keinoja kuvata sitä epämääräisten tunteiden ja tuntemusten maailmaa mihin kirjallinen taide ei pysty.

Taidemaalari James Abbott McNeill Whistler jatkoi siitä mihin Delacroix oli päätynyt nimeämällä teoksiaan musiikkitermein. Yöllisiä maisemia kuvaavat maalaukset saivat nimen "Nocturne", jota hän tosin ei itse keksinyt vaan hänen tukijansa Leyland. Tämä oli innokas pianisti saaden ilmeisesti nimi-idean suosikkisäveltäjänsä Chopinin tunnelmallisista sävellyksistä.

Whistler: Nocturne, Blue and Silver (Chelsea, 1871)

Whistler: Nocturne (Venetsia, 1877)

Joku vuosi sitten näin Kansallisbaletissa Jerome Robbinsin koomisen balettikoreografian "The Concert - konsertti". Siinä  musiikkina on Chopinia ja teoksen aloittaakin pianistin vitsikäs sisääntulo. Seuraa melkoista hauskanpitoa, jonka huikein osa on "mistake waltz". Oheisena video Pariisin esityksestä, jossa tuo virheiden valssi edeltävine järjestelyineen alkaa kohdasta 10"50:  Jerome Robbins - The Concert - YouTube

Vähän vakavampaa balettia Chopinin musiikkiin on Mihail Fokinin koreografia "Les sylphides": American Ballet Theatre (01) Chopin Les Sylphides - YouTube

Ihan lopuksi mainostan että Chopin-harrastukseni tukipylväs on oheinen  30 CD-levyn kokoelma. Kaikkien opusten levytysten lisäksi mukana on loistava katsaus monien 1900-luvun (lähinnä sen alkupuolen) pianistilegendojen tulkintoihin - Godowsky, Cortot, Rahmaninov, Rubinstein, Lipatti, Solomon jne.