Matka Italiaan - elokuva inspiroi matkalle Napolin museoihin

Katsoin Roberto Rossellinin elokuvan Matka Italiaan | Yle Areena vuodelta 1954 ja se olikin todella inspiroiva "matka". Ensinnäkin filmi itse on mestarillinen kuvaus rakoilevasta parisuhteesta, ympäristön vaikutuksesta ihmisiin ja kiehtovaa symboliikkaa täynnä. Tuo symboliikka kuvastuu erityisesti Napolin kaupungin näkymistä sekä taiteesta.

Antiikin taidetta ja vaikuttunut Ingrid Bergman

Ingrid Bergman (ohjaajan silloinen vaimo) ja George Sanders ovat englantilainen aviopari Katherine ja Alex Joyce, joiden suhde joutuu matkan aikana koetukselle. He ajautuvat jatkuviin riitoihin ja viettävät suurimman osan ajasta toisistaan erossa. Katherine käy museoissa, joiden teokset vaikuttavat voimakkaasti hänen tunteisiinsa symboloiden mm. miehistä väkivaltaa.  Alex viehättyy muiden naisten seurasta, mutta hänkin näkee ja kuulee isompia ja pienempiä vihjeitä millainen on tai pitäisi olla hänen suhteensa vaimoonsa. 

Elokuvan dialogi oli alunperin englanninkielinen mutta italiaksi "dubattu" versio on laajalti käytössä kuten tämä televiossa nähtykin osoitti. 

Ranskan uuden aallon ohjaajat "löysivät" tämän aluksi huonon vastaanoton saaneen elokuvan ja he nostivat sen esikuvakseen sekä mestariteoksen arvoon. Näyttelijöiden pienillä eleillä ja ilmeillä tämä melko vähäisten tapahtumien teos muodostuukin mitä rikkaimmaksi katselukokemukseksi ja sen voisi katsoa monta kertaa ja aina löytäisi jotain uutta. Voisi sanoa että vaikka elokuva on makrotasolla varsin niukka (päällisin puolin draamaa on vähän), niin mikrotasolla tapahtuu valtavasti. Kaiken huipentumana on lopussa nähtävä ihme, joka tapahtuu kahdella tasolla (uskonnollisessa kulkueessa sekä avioparimme suhteessa).

Ingrid Bergmanin ilmeet kertovat sen mitä sanoin ei tarvitse ilmaista

Napolin arkeologian museo (MANN) on yksi Katherinen vierailukohteista ja filmissä oli niin jännittäviä kuvia tuon museon antiikkikokoelmista että oli pakko lähteä tutkimaan onko siellä oikeasti noin ihmeellisiä teoksia. On siellä!

Lepäävä Herkules (selän takana kädessään Hesperidien kultaiset omenat, linkin takaa voi tarkistaa mitä ne olivatkaan)

"Farnesen härkä" - jättimäinen marmoripatsas (3,7 x 3 metriä), joka kuvaa traagista kohtausta Euripideen "Antiope"-näytelmästä (Dirce sidotaan härkään).

Farnese-kokoelma on sekä tämän museon että Capodimonte-taidemuseon tärkeä perusta. Sen aloitti 1700-luvulla Elisabeth Farnese, Parman prinsessa ja Espanjan kuningatar.

Rooman keisari Caracalla (jonka huvilan läheltä monet museon teoksista on löydetty)

Polvistunut barbaari

Hermes, jumalten lähetti - Herkulaneumista löydetty pronssipatsas

Tanssijat, seinämaalaus Pompeijista (uskomattoman "moderni")

Kreikkalainen laattamaalaus 300-luvulta eaa,  sotilaan kotiinpaluu

Kreikkalainen ruukku 400-luvulta eaa, maalauksessa mm. pieni sfinksi

Jatkoin "omaa" matkaani Napolin taideaarteisiin. Kaupungin suurin taidemuseo on Capodimonte, jonka pääkokoelmat ovat Italian renessanssitaidetta mutta mahtuu sinne moderniakin taidetta.

Museon komea rakennus, 1700-luvun kuninkaallinen palatsi

Tizian: Paavi Paavali III, 1543

Correggio: Pyhän Katariinan mysteeriavioliitto, n.1520

El Greco: Poika sytyttää kynttilää, 1572

Artemisia Gentileschi: Judith ja palvelijatar, n.1650 (mestatun Holoferneen pää lattialla)

Parmigianino: Antea, 1527

Loistava elokuva voi siis inspiroida sekä pohtimaan ihmisyyttä että tutkimaan taidetta. Mainitsematta jäi että elokuvassa soivat napolilaiset laulut ("Palaja Sorrentoon" jne), mutta niistä ei tässä sen enempää.