Naiset vallassa ja näkymättömät naiset - kaksi kirjaa samasta asiasta?
Gerd Brantenberg: Egalian tyttäret, 1977 (norjaksi Egalias døtre, suomennos Marja Kurkela)
Voidaan sanoa että tässä norjalaisen Gerd Brantenbergin (kirjailija on syntynyt vuonna 1941) romaanissa nauretaan "normaaliudelle" eli sille mitä kulloinkin pidetään ns. yleispätevänä totuutena. Sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen siten että maailma on naisten. Kirjailija on sanonut että hänen täytyi loogisesti muuttaa Egaliassa käytetty kieli feminiiniseksi kun meidän kulttuurimme kieli on maskuliininen. Kieli onkin kirjassa hyvin tärkeässä roolissa. Mies on "mäntä" eli muunnos naisesta (kirjassa "emäntä"). Norjaksi ihmiset ovat tässä kirjassa "kvinnesker" eikä "mennesker". Englanniksi mies on käännetty ehkä vielä selvemmin ironisesti "manwom" (vrt "woman"). Kääntäjälle tällainen kielellä leikittely on varmasti ollut melkoinen haaste.
Kaikki ilmaisut ovat feminiinisiä. Ajanlaskua ilmaisevat vuodet ennen ja jälkeen "Donna Klaaran", taivasta hallitsee "Emo Jumala", norjalaisessa versiossa historian (tietenkin naispuolinen) suurhenkilö on "Hunnibal" ja englantilaisessa versiossa "Shercules" (suomalaisella kääntäjällä on tässä ollut vaikeampi tehtävä ja lopputulos on melkeinpä yliampuva). Lisää kielellistä hauskanpitoa: tiede-emot, jämäntä (on naimaton mies), poitsuttanssiaiset nuorille seurapiirikokelaille (juhlan teemana "Keväthän on valon ja ilon aikaa, jolloin lempeä tuulonen leyhyttelee leikkisästi poikien puseroita ja hameenhelmoja saaden sielumme soimaan."). Turvakko on sitten emännän turvaama mies (eli siis aviomies), kaikkien miesten tavoite.
Nuori päähenkilö, mäntä Leenatan, haaveilee emännästä "jonka ansiosta hän voisi antautua kokonaan ja ehdoitta ja lopulta tajuta sen totuuden ja täyttymyksen, joka sisältyi sanoihin "Olen mäntä". Emännät ottavat männät varsin väkivaltaisesti, ahdistelua ja myös raiskauksia tapahtuu paljon. Toki jossain välissä huomioidaan emäntienkin romantiikan tarvetta, hekin vähän jännittävät tykkääkö joku mäntä heistä.
Männillä on "herttaiset" ja usein pitkät etunimet (Saarami, Leenatan, Lambada), emännillä lyhyemmät (esim. Ruut, Liisa - alunperin norjaksi esim. Gro, Lis, Ba). Sukunimet ovat taas usein mallia Liisantytär (Lisdatter). Norjaksi miesten etunimet ovat kauniita esim. Petronius, Fandango, Lisello, Syprian jne.
Kalukukkaro on männille pakollinen asuste (maskulistien kapinaliike sitten näyttävästi polttaa niitä), ehkäisypetos on mäntien tekemä rikos (vastuu on siis heidän). Emännille maksetaan hyvät raskauskorvaukset - synnytys on suuri juhla. Sen jälkeen lastenhoito siirtyy kokonaan männille.
Merkittävässä johtajan asemassa oleva emäntä Ruut Raami ei ota pitkää äitiyslomaa, vaikka töihin palaamisesta ei tarjottu taloudellista etua - "se olisi aiheuttanut emännille painetta palata töihin heti raskauden rasitusten jälkeen". Ruut "ei kestänyt kotona enää kauempaa. Hänen mielensä paloi takaisin virastoon antamaan määräyksiä ja läpsäyttelemään sieviä pikku sihteereitä (mäntiä) takamuksille, kun he kulkivat ohi." "Ikkunan ulkopuolella kiilteli upouusi, räiskyvän keltainen sähköauto, Valionauta 1313, jonka Raami oli ostanut itselleen raskausrahoillaan."
Filosofointia Egalian historiasta: "Isälle jälkeläinen ei ollut kouriintuntuvaa, fyysistä todellisuutta vaan henkisen yhteyden täyttymys. ... Siten männillä tulisi aina olemaan taipumus ajatella abstraktisti, etäännyttää itsensä todellisuudesta." Jossain vaiheessa emännät antoivat lapset isien (mäntien) hoitoon. "Vain jos heidät päästettiin juoksentelemaan vapaasti ympäriinsä, heistä tuli yhteiskunnalle hyödyttömiä olentoja." Männille annettiin raskaimmat ja ikävimmät työt, mm. siksi että osa heistä oli jopa emäntiä vahvempia. Poikalapsia saatettiin ennen vanhaan tappaa ja edelleen tyttölapsia arvostetaan paljon enemmän.
Opettaja opettaa koululaisia: "Voimme todeta että koko luomakunnassa, alimmista ylimpiin, urokset ovat turhaa ylellisyyttä. Uroslintu ei uhraa ajatustakaan millekään muulle kuin koreilulle. Miksi on aina pettymys, kun maatilalla syntyy uroseläin? Niistä ei ole muuhun kuin teuraaksi, lihoiksi."
Tasa-arvo on näennäisesti toteutettu, mutta koska männillä ei ole emäntien mukaan "sisua" he eivät saavuta päämääriään. Mäntien työtä kuitenkin arvostetaan suuresti, mutta palkkaa siitä ei makseta (heillähän on turvallinen koti ja hellyyttä ja luonnollinen hoivaamisvietti...).
Maskulistit - mäntien vapausliike ja sen synty on yhtenä pääaiheena kirjassa. Leenatan ja muut nuoret männät muistavat lapsuuden kokemuksia esim. kysymyksessä maan viljelemisestä - heille sanottiin "Älä sinä sellaisilla asioilla päätäsi vaivaa; sinähän olet poika."
Kapinaliikkeen johtaja Leenatanin puheessa "miksi taistella mäntien oikeuksien puolesta" hän toteaa: Yläluokan kehittämä ihanteellinen mäntä on lihava, veltto, pyntätty ja tahdoton. Emäntien ylellisyysesine. Alempien luokkien männät kuitenkin tekevät raskaita töitä eivätkä siten pysty noudattamaan ihannetta vaan ovat laihoja sekä kuluneita ja siten vailla seksuaalista vetovoimaa. Useiden lasten isistä ei ole tietoa, emännät kun monesti suosivat satunnaissuhteita ja lykkäävät lapset isille tai väitetyille isille, hoitoprikaateille tms.
Leenatan kirjoittaa kirjan patriarkaalisesta, miesten hallitsemasta yhteiskunnasta (joka siis kääntää Egalian olosuhteet päälaelleen), mutta jotkut männät kritisoivat sitä: "Männät ovat luonnostaan rauhallisempia ja huolehtivampia kuin emännät ja juuri siitä lähtökohdasta mäntäliike halusi rakentaa uuden yhteiskunnan. Eihän toki ollut mitään mieltä omaksua emäntien toimintapoja." Egaliassa Leenatanin kirjalle nauretaan kuten lukija nauraa (?) Brantenbergin kirjan huumorille.
Brantenbergin romaani on melkoinen kielellisen keksinnän taidonnäyte ja sellaisena jo mahtava lukukokemus. Kuten todettua kääntäjällä on ollut haastetta kerrakseen. Kirjan sisältö ei mielestäni ole pelkästään feministinen kannanotto omaan todellisuuteemme (ainakin sellaisena miltä se näytti 70-luvulla), vaan kiinnostavaa pohdintaa sukupuolisuudesta, yhteiskunnan rakenteista, tietynlaisen kulttuuritradition synnystä ja siitä miten vaikeata pinttyneitä käsityksiä on muuttaa.
Caroline Criado Perezin kirja "Invisible Women" - Näkymättömät naiset, 2019
Ovatko asiat, joita Gerd Brantenbergin kirja humoristisesti mutta toisaalta hyvin vakavassa mielessä nosti esiin edelleen ajankohtaisia? Siihen vastaa omalla tavallaan britannialaisen Caroline Criado Perezin kirja "Invisible Women" (luin sen englanniksi, mutta se on myös suomennettu). Hän on käynyt perusteellisesti läpi erilaisia tutkimuksia, haastatellut asiantuntijoita jne.
Simone de Beauvoirin lause avaa kirjan: "Maailma esitetään miesten tekemänä; miehet kuvaavat sitä omasta näkökulmastaan, jota he erehtyvät pitämään absoluuttisena totuutena."
Tahallaan tai tahattomasti maailma on suunniteltu miehille, naiset on monissa asioissa jätetty huomioimatta vaikka ovat puolet ihmiskunnasta. Mies on ihmisen mitta alkaen kielestä ja kulttuurista. Kielet ovat usein sukupuolisia ja maskuliininen termistö hallitsee tietyntyyppistä sanastoa mm. yleensä ihmisistä puhuttaessa. Suomen kielen voisi ajatella oleva melko sukupuoleton mutta toisaalta eri sanoihin, mm. ammattisanoihin, latautuu sukupuolisuutta.
Criado Perez esittää valtavan määrän esimerkkejä siitä miten naiset on "unohdettu". Mies määrittää "normaalin" ja nainen on poikkeus. On esimerkiksi kirjailijoita ja naiskirjailijoita. Yhdysvalloissa eräs professori nimesi luentosarjansa "Valkoiset mieskirjailijat" ja sai aikaan valtaisan kohun.
TV-ohjelmissa, tietokonepeleissä jne miesroolit hallitsevat jopa 70-80-90%. Globaalia mediaa monitoroiva projekti tutki vuonna 2015 että uutisissa nähdyistä, kuulluista tai luetuista henkilöistä naisia oli vain 24% (siinä ei ollut nousua vuodesta 2010).
Tieteen ja taiteen historiassa on ollut merkittäviä naisia syrjinnästä huolimatta, mutta heidän saavutuksiaan ja mainettaan on pyritty vähättelemään (esim. siirtämällä tulokset miesten nimiin). Tieteessä on korostettu metsästävän ja sotivan ihmisen (siis miehen) tärkeyttä ihmiskunnan historiassa ja unohdettu melko tyystin naisten osuus erilaisilla (yleensä rauhanomaisemmilla) elämänaloilla. Väkivalta on kuitenkin erityisesti miesihmisten ominaisuus eli se on lähinnä heidän historiaansa (YK:n tutkimuksessa vuonna 2013 tuloksena eli että 96% maailman murhista tai tapoista oli miesten tekemiä).
Julkisen liikenteen käyttäjistä yleisesti 2/3 on naisia. Naiset tekevät 75% palkattomasta hoitotyöstä ja siksi he liikkuvat eri tavalla kuin miehet. Miehet ajavat autollaan kotoa töihin ja takaisin, naiset poikkeavat kuljettamassa lapsia, katsomassa isovanhempia, kaupassa jne. Useimmissa kaupungeissa autotiet pidetään kunnossa ja luodaan lumesta ennen katukäytäviä, joilla taas erityisesti naiset liikkuvat mm. lastenvaunujen kanssa. Tuloksena on paljon liukastumisia ja muita onnettomuuksia naisille.
Kaupunkisuunnittelu tehdään edelleen ajatellen kotia vain lepopaikkana työn jälkeiselle ajalle, mutta naisille se on paljon muuta.
Naisten tulot ja palkkaerot (palkkaeroksi on laskettu miesten eduksi keskimäärin 38% maailmanlaajuisesti) on huomiotu kirjassa vahvasti: palkaton hoito- tai hoivatyö maailmassa oli arvoltaan arviolta 10.000 miljardia dollaria 2015 eli se on suhteessa noin 50% kehittyneiden maiden kansantuotteesta tai jopa 80% kehittyvien maiden vastaavasta. Naiset tekevät keskimäärin kolme kertaa enemmän tätä työtä kuin miehet (kaksi kertaa enemmän lastenhoitoa ja neljä kertaa enemmän kodinhoitoa). Julkisen sektorin niin muodikkaat menoleikkaukset siirtävät hoivatyötä yhä lisää naisten palkattomaksi tehtäväksi ja toisaalta työntävät naisia pois työmaailmasta (julkinen sektori työllistää esimerkiksi Suomessa paljon enemmän naisia kuin miehiä, Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 475000 naista ja 194000 miestä, kun yksityisen sektorin luvut olivat vastaavasti 641000 ja 906000).
Naisten työn määrä on korkeampi kuin miehillä, koska he tekevät niin paljon palkatonta hoivatyötä. Tuloksena on stressin, ahdistuneisuuden ja masennusten yleisyys naisilla, Iso-Britanniassa vuonna 2017 raportoitiin palkkatöissä olevien naisten (ja erityisesti 35-44v) olevan 53% enemmän stressaantuneita kuin miesten.
Työelämässä naiset joutuvat turvautumaan osa-aikatyöhön ja usein pätkätöihin. Niinpä sitten naisten palkat ja myös eläkkeet ovat paljon alhaisempia kuin miehillä. Paremmin menee Boliviassa, jossa maksetaan naisille yksi vuosi lisäeläkettä jokaisesta lapsesta, kolmanteen lapseen saakka. Pidempi palkallinen äitiysloma on sekin edelleen harvinaisuus, esim. Yhdysvalloissa (yhtenä vain neljästä maailman maasta) sellaista ei ole ollenkaan (eikä palkatontakaan ole kuin 12 viikkoa, joskin on joitakin poikkeuksia esim. yrityskohtaisesti). EUssa keskiarvo on sentään 22 viikkoa (Kroatia on kärjessä 30 viikolla).
Pitkien työpäivien arvostaminen (mukamas tehokkuuden osoituksena) suosii miehiä, jotka pystyvät niihin kun heillä ei ole hoitotyötä kotona. Ongelma on samanlainen tutkimustyössä, jossa urakehitystä mitataan jatkuvalla julkaisemisella ja tauottomalla tuloksellisuudella eli lapsia ei kannata hankkia.
Kirjoittaja käy läpi niin teknologian ja designin, joka pitkälti unohtaa naiset (autojen sisätilat on suunniteltu miesten mitoilla, matkapuhelinten koot miesten käsille, työkalut miesten käsille, jopa pianot ovat "miesten kokoa"). Nämäkin asiat aiheuttavat terveysongelmia ja vaaratilanteita, mutta erityisen vaarallista on unohtaa naiset lääketieteessä. Tutkimusten mukaan naisella ja miehellä on eroja mm. solujen toiminnassa, sydämen toimintamekaniikassa, keuhkojen kapasiteetissa, eri lääkkeiden vaikutuksessa. Koska lääketieteellisissä tutkimuksissa naiset eivät useinkaan ole kohteena tai tuloksissa ei erotella sukupuolia, on tuloksena hengenvaarallisia tilanteita erityisesti naisille.
Mitä sitten tulee naisten osallistumiseen yhteiskunnalliseen elämään? Useat esimerkit osoittavat että heidän panoksensa yleensä parantaa yhteiskunnan olosuhteita tekemällä yhteiskunnasta inhimillisemmän ja kaikki huomioon ottavan. Rauhanneuvotteluissakin heidän mukanaolonsa on säännönmukaisesti parantanut tuloksia. Mutta vaikeata on naisten toimia politiikassa. IPU (Parlamenttienvälinen liitto) tutki vuonna 2016 maailman naiskansanedustajien kokemaa seksismiä ja väkivaltaa. Sen mukaan 66% naisedustajista oli kokenut naisvihaa miespuolisilta kollegoiltaan (naisten saamissa kommenteissa on mainittu mm. "hänet pitäisi raiskata jotta hän tietäisi mitä ulkomaalaiset tekevät"), ja jopa 20% oli kokenut seksuaalista väkivaltaa. Esimerkit hyvin vanhoillisista yhteiskunnista ovat tietenkin aivan kauheata luettavaa niin tässä kohtaa kuin muuallakin kirjassa.
Criado Perez esittää kirjassaan paljon hyviä ratkaisuehdotuksia miten näitä kulttuurimme ja yhteiskuntamme ongelmia voitaisiin korjata. Yksinkertaisin on tietysti se että naiset otetaan huomioon.
Lisää kirjailijasta hänen omilla sivuillaan: Caroline Criado Perez
Kommentit
Lähetä kommentti