Boris Christoff, oopperan kuningasroolien kuningas

Bulgarialais-italialainen bassolaulaja Boris Christoff (bulgarialaisen nimen voisi kirjoittaa myös Hristov, mutta toisaalta hän asui Italiassa käytännössä koko laulajanuransa ajan)  eli vuosina 1914-93. Ensimmäisen kerran kuulin häntä Aidan levytyksellä vuodelta 1955, jonka lainasin kirjastosta. Siinä lauloivat mm. Jussi Björling ja Zinka Milanov, mutta jo aivan oopperan alussa minut pysäytti jykevästi soiva, hieman metalliselta kalskahtava bassoääni ylipappi Ramfisin roolissa.

Sittemmin Boris Christoffista on tullut yksi suurista suosikeistani sekä äänen vaikuttavuuden että hänen loistavan eläytymiskykynsä ansiosta. Levykokoelma "Les Introuvables du Chant Verdien", joka esittelee näyttein kymmeniä 1900-luvun alkupuolella laulaneita suuria Verdi-laulajia sai kansikuvakseen Christoffin Filip toisen rooliasussa (oopperassa Don Carlo).


Kuvassa levypakettiin kuuluva kirja, jossa on sama kansikuva kuin itse levykokoelmallakin. Kirjassa on tunnetun musiikkikirjoittajan André Tubeufin pitkä artikkeli, jossa hän ylistää "kaikkein aikojen suurinta" Filipin roolin esittäjää.

Filipin monologin esityksestä löytyy tällainen video: Boris Christoff *RARE VIDEO* - Ella giammai m'amò - YouTube. Tulkinta on mestarillinen, hän tuntuu käyttävän äänensä kaikkia mahdollisia vivahteita ja saa kuulijan liikuttumaan onnettoman kuninkaan tuntemista murheista.

Klassikkoäänite on Filipin ja Posan markiisin duetto, jossa laulavat Christoff ja Tito Gobbi. Vuonna 1954 julkaistulla levyllä Rooman oopperan orkesteria johtaa Gabriele Santini. Tässä kahden Espanjan hovin vahvan miehen dueton alkuosa:
"Restate... Oh Signor di Fiandra arrivo" Boris Christoff - Titto Gobbi - YouTube

Christoffin laulajanura alkoi kuorossa. Hän opiskeli lakia, mutta hänen laulutaitonsa huomattiin ja vuonna 1942 Bulgarian kuningas (nimeltään myös Boris) kuuli häntä, vaikuttui ja lähetti hänet stipendin turvin Roomaan opiskelemaan laulua maineikkaan Riccardo Stracciarin johdolla. 

Stracciari (1875-1955) oli yksi 1900-luvun alun tunnetuimmista baritoneista, joidenkin arvioiden mukaan jopa se suurin kaikista. Häneltä löytyy useita vaikuttavia levytyksiä, esimerkiksi tämä aaria Giordanon oopperasta "Andrea Chenier": "Nemico della patria" Riccardo Stracciari - YouTube

Christoff ja Stracciari

Sota sekoitti asioita ja Itävallassa lisäopintoja ottanut Christoff joutui siellä myös vankileirille, mutta pääsi 1945 palaamaan Italiaan. Siellä hänen laulajanuransa alkoi konserteilla Roomassa. Läpimurto tapahtui 1946 maaliskuussa Reggio Calabriassa Puccinin oopperassa La Bohéme, jossa hän lauloi Collinen aarian "Vecchia zimarra" niin fantastisesti että yleisö vaati aarian uusittavaksi kolme kertaa! Tämän jälkeen "kaikki tiet aukesivat", kuten hän toteaa haastattelussaan.

Haastattelu italiaksi vuodelta 1976: https://www.youtube.com/watch?v=WuTrU74v8YU

Ainoa "oikea" laulukoulu on hänen mielestään italialainen laulukoulu, johtuen mm. erittäin joustavasta, helposti muokattavasta ja luonnostaan laulamiselle soveltuvasta kielestä. Italian kieli "sopii laulajan suuhun". Hän sovelsi italialaista laulukoulua myös laulaessaan esim. venäläistä oopperaa. Toki hän toteaa että vaikutusta oli myös toiseen suuntaan. Aikaisempia suuria laulajia, kuten Shaljapinia, hän piti myös opettajinaan. Matkimista hän ei kuitenkaan arvosta, vaan jokainen rooli tulee tulkita oman persoonan kautta. Laulajan  tärkeimpänä tehtävänä on välittää kuulijalle sanat ja niiden esittämät tunteet.

Levytys aariasta "Vecchia zimarra": Vecchia Zimarra (La Bohème) - YouTube. Mahtava tulkinta tästä lyhyestä mutta niin kovin liikuttavasta aariasta, jossa Colline hyvästelee rakkaan päällystakkinsa auttaakseen kuolemansairasta Mimiä.

Laulaja debytoi Rooman oopperassa ja Milanon La Scalassa (Pimen Boris Godunovissa) vuonna 1947 ja lauloi Venetsian oopperassa Wagneria (italiaksi) eli Marken roolin Tristanissa ja Isoldessa. Isoldena oli Maria Callas. Lontoon debyytissään hän vaati laulaa Boris Godunovin alkukielellä venäjäksi ja tuloksena oli suuri menestys. "Covent Garden löysi uuden Shaljapinin", kirjoitettiin. 

Nopeasti Christoff sai myös levytyssopimuksen ja soololevyjen lisäksi hän oli mukana useissa kokonaisten oopperoiden levytyksissä.
Näytteenä Verdin oopperasta Simon Boccanegra Fiescon suurenmoinen aaria "A te l'estremo addio... Il lacerato spirito" (Rooman oopperan orkesteria johtaa laulajan ystävä ja tukija Vittorio Gui, levytysvuosi on 1960)
Simon Boccanegra: Recitative. "A te l'estremo addio" - Aria. "Il lacerato spirito" (Fiesco, Choir) - YouTube Tämä on sekä lauluäänen että tulkintataidon juhlaa! Fiescon tunteita ravistelevat suru sekä kostonhimo.

Filip II

Bulgarian kielen taitoisille on tarjolla komea Christoff-sivusto, jossa on melkein kaikki mahdollinen tieto laulajasta (venäjäntaidollakin pärjää melko hyvin): Начало - Борис Христов (boris-christoff.net)

Sivustolla on myös paljon hienoja äänityksiä hänen oopperarooleistaan: Роли - Борис Христов (boris-christoff.net)

Méphistophélèsin eli paholaisen rooli Faust-oopperoissa (säveltäjinä Charles Gounod ja Arrigo Boito) sopii laulajan jyhkeälle äänelle loistavasti.
Tässä Boiton oopperan pirullinen "vihellysballadi": Mefistofele (1995 Remastered Version) , Act 1, Scene 2: Son lo Spirito che nega (Mefistofele) - YouTube

Méphistophélès Zürichissä vuonna 1963.

Don Carlon Filipin ohella Christoff tunnetaan erityisesti Modest Musorgskin oopperan Boris Godunov nimiroolin tulkitsijana. Hän levytti roolin kaksi kertaa (vuosina 1952 ja 1962, toisessa niistä hän laulaa oopperan kaikki kolme bassoroolia eli Boriksen, Pimenin ja Varlaamin!).

Video Boriksen kuolinkohtauksesta vuodelta 1956: Boris Christoff, bass - Mussorgsky - Boris Godunov - 'Death Scene' (video -1956) - YouTube. Joidenkin mielestä hän tulkitsee liioitellusti, mutta toisaalta roolikin on "elämää suurempi".

Boris Godunov, Act II: Monologue. "Dostig ya vysshey vlasti" - Air. "V sem'e svoey ya mnil... - YouTube Boriksen loistava monologi "Saavutin korkeimman vallan" vuoden 1952 levytykseltä. Issay Dobrowen johtaa Ranskan radion orkesteria. Tsaarin tunteet liikkuvat suunnattomasta surusta aina vihaan pajareita kohtaan ja suoranaiseen kauhuun, joka kohdistuu murhatun Dimitri-kruununperijän kummitteluun.

Boris Godunov

Musorgski oli laulajalle hyvin läheinen säveltäjä ja huomattavana saavutuksena hän levytti kaikki tämän tunnetut laulut (niitä on levytyksessä 63 kpl) vuosien 1955-57 aikana.

Haastattelussaan hän toteaa että Musorgski kuuluu säveltäjänä modernisteihin, koska hän uudisti ja kehitti musiikkia. Hän lauloi kyllä myöhemminkin sävellettyä musiikkia, kuten Paul Hindemithin oopperassa Cardillac,

Pari esimerkkiä Musorgskin lauluista: 
The Nursery: No. 2. V uglu (In the Corner) - YouTube Pianistina on Alexandre Labinsky. Tämä laulu "Mene nurkkaan" kuuluu Lastenkamari-laulusarjaan, jota yleensä laulavat sopraanot ja niin tässäkin! Christoff nimittäin muuttaa äänensä ensin lastenhoitajaksi (joka toruu poikaa lankakerän sotkemisesta) ja sitten pikkupojan sopraanoksi (itkien hän toteaa että kissa se sotki langat ja lastenhoitaja on tosi ilkeä). Koomikon taidot ovat laulajalla hallussa.

Songs & Dances of Death: No. 4. The Field-Marshal - YouTube "Sotaherra" sarjasta Kuoleman lauluja ja tansseja. Ranskan radion orkesteria johtaa Georges Tzipine. Kaatuneita sotilaita täynnä olevalle sotatantereelle saapuva marsalkka on itse kuolema, joka ylpeänä esittelee menestystään.

Christoffin uran keskeytti vuonna 1964 aivokasvaimen leikkaus, mutta sen jälkeen se jatkui aina vuoteen 1986 asti, jonka jälkeen hän omisti aikansa niin taiteen kuin vanhojen kirjojenkin keräämiselle (hänen kokoelmassaan oli jopa 15000 nidettä) sekä tukien bulgarialaisia nuoria laulajia mm. perustamassaan akatemiassa (Accademia Bulgara).

Yllättävänä yksityiskohtana hänen urallaan oli että New Yorkin Metropolitanissa hän ei koskaan laulanut. Hänet kutsuttiin sinne 1950, mutta Yhdysvaltain viranomaiset kielsivät maahantulon  kommunistimaan kansalaiselta. Sen jälkeen hän ei enää hyväksynyt Metin kutsuja, mutta lauloi muualla Yhdysvalloissa vuodesta 1956 alkaen.

Musorgski-levypaketin kansikuva


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mohamed Mbougar Sarr kirjoittamisen salaisuuksien jäljillä

Helsingin taidekesää 2023 - klassikoita

Sopeutumattomat - kolme kirjaa