Keskiaika ei ollutkaan niin pimeä
Uusin tutkimus osoittaa että meillä on ollut pitkään varsin paljon vääriä käsityksiä tuosta "pimeyden" aikakaudesta, jota keskiajaksi kutsutaan. Saksalaisen Der Spiegel-lehden historiaerikoisnumero 3/2025 Ein neuer Blick aufs Mittelalter paljastaa monia melkeinpä vallankumouksellisia tietoja historiastamme. Lehteen ovat kirjoittaneet useat saksalaiset historian tutkijat itse tai sitten heitä on haastateltu.
Ensimmäinen tärkeä huomio: Keskiaika-nimitys "keksittiin" vasta 1700-luvulla, kun haluttiin osoittaa että nyt ollaan paljon parempia kuin ennen. Renessanssi ja sitten valistusaika nostivat antiikin esikuvakseen pudottaen edeltäneen ajan "pimeäksi väliajaksi". Monet keskiajan ns. pimeät puolet lisättiin nekin myöhemmin poliittisista ja uskonnollisista syistä. Esimerkiksi se legenda, jonka mukaan hirviömäiset barbaarien hyökkäykset tuhosivat Rooman valtakunnan noin vuonna 500, ei pidä paikkaansa, mutta paavit halusivat sen näin historiankirjoihin. Tosiasiassa "barbaarit" olivat jo hiljalleen kansoittaneet Eurooppaa ja sulautuneet osaksi valtakuntaa omaksuen myös kristinuskon. Valtakunnan läntiset osat erkanivat omiksi pienemmiksi valtioikseen, kun taas idässä jatkui varsin kukoistava Itä-Rooman/Bysantin valtakunta aina 1400-luvulle asti. Kansainvaellus dramaattisena tapahtumana on siis sekin vanhentunut myytti eikä yhtenäistä germaanien valtakuntaa ole ikinä ollut toisin kuin varsinkin saksalainen historia on yrittänyt väittää. Suurin muutos 500-luvulle tultaessa oli kristinuskon leviäminen, joka muokkasi kulttuuria jopa vallankumouksellisesti - siirryttiin universaaliin, yhden jumalan uskontoon. Sitä seurasi vastaavasti muhamettilaisuus Välimeren toisella puolella.
Sittemmin keskiajan mainetta palautti 1800-luvulla alkanut nationalismin nousu, joka toi esiin monissa maissa keskiajan myyttiset kansalliset sankaritarinat positiivisessa valossa. Näitä sitten käsitellään monissa kirjoissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, joita lehti ottaa esiin huomauttaen niiden antavan valitettavan väärän kuvan tuon ajan elämästä. Otetaan esiin myös nykyajan äärioikeiston tapa ottaa sankarimyytit käyttöön nationalistisessa propagandassaan
Historiankirjoitusta ovat hallinneet kuninkaallisten ja muiden hallitsevien piirien historia, mutta viime aikoina tutkijat ovat tehneet töitä tuodakseen yhteiskuntien kokonaishistorian esille. Keskiajaksi määritellään aika vuosien 500 ja 1500 välillä. Sinä aikana Euroopassa yleisesti ottaen noin 90% ihmisistä asui maaseudulla harjoittaen maanviljelystä. Näistä ihmisistä pyritään saamaan lisää tietoa. Epäilemättä elämä ei ollut helppoa, kun esimerkiksi lääketiede oli hyvin kehittymätöntä ja kuolema alati läsnä myös hallitsijoilla. Mutta nyt tiedetään että keskiaika ei ollut niin yksitoikkoisen synkeää ja ankarasti kirkon sääntelemää aikaa, vaikka toki uskonto oli huomattavassa valta-asemassa.
Kaupunkivaltioissa, aluksi Italiassa 1000-luvulta lähtien mutta sitten myös muualla, syntyi uusia hallintorakenteita. Vaaleilla valitut neuvostot tai virkamiehet hoitivat kaupunkien asioita. Nykyajan demokratioiden esiasteina niitä ei sittenkään voitane pitää, koska pienet ja miespuoliset piirit pääsivät äänestämään ja johtamaan kaupunkeja. Kaupungit myös sotivat toisiaan vastaan haluten vallata lisäalueita. 1100-luvulla keisari Fredrik Barbarossa kävi sotaan Pohjois-Italian kaupunkeja vastaan, mutta ei siksi että ne olivat liian "demokraattisia". Hän halusi ylläpitää järjestelmää, jossa keisari hallitsijana hyväksyi kaupunkien johtohenkilöt. Vuoden 1176 Legnanon taistelussa Lombardian liittoon kuuluneiden kaupunkien armeija kukisti keisarin armeijan. Tuloksena keisarin oli tunnustettava kaupunkien itsehallinto, mutta kaupungit vannoivat edelleen keisarille uskollisuutta.
Jonkin sortin globalisaatio oli jo hyvässä vauhdissa: Kauppaa ja muunlaista vaihtoa käytiin Euroopan, Aasian ja Afrikan kesken. Voidaankin sanoa että kovin Eurooppa-keskeinen historian käsittely on virheellistä, sillä keskiajalla mm. Aasian Bagdad, Malin valtakunta Afrikassa tai Kiinan kaupungit olivat todellisia suurkeskuksia niin talouden kuin kulttuurinkin alalla. Marokon Tangerista kotoisin ollut oikeusoppinut Ibn Battuta matkaili 1300-luvulla ympäri silloin tunnettua maailmaa, Espanjassa, Afrikassa, Lähi-idässä, Intiassa, Kiinassa jne. Hän erosi Marco Polon kaltaisista kauppamatkustajista siinä että hänen huikea matkakertomuksensa on tarkkaan muistiin kirjoitettu (joskin on mahdollista että hän ei ihan kaikkia matkoja tehnyt itse). Hän ei ollut ainoa vieras Euroopassa: mm. Etiopian kristityt kuninkaat lähettivät lähetystöjä vierailulle Eurooppaan 1400-luvulla haluten vahvistaa suhteita muun kristikunnan edustajien kanssa. Kun eurooppalaiset sitten pyysivät apua muslimien vastaisiin toimiin, eivät etiopialaiset tähän suostuneet heillä kun oli hyvät suhteet muslimimaihin.
Vahvoja ja eteviä naisia oli jo mm. tieteen ja taiteen aloilla eivätkä kaikki naiset suinkaan alistuneet. Lehden yhdessä artikkelissa kuvataan pakolla naitettujen kuninkaallisten tyttärien kapinointia ja nousua jopa menestyneiksi hallitsijoiksi miehensä (tai kruununperijäpoikansa) kuoleman jälkeen, kuten Länsi-Rooman keisarinna Theofano 900-luvulla. Tanskan kuningatar Margareta I taas oli taitava hallitsija, joka yhdisti vuonna 1397 "Kalmarin unioniin" Tanskan, Norjan ja Ruotsin (sekä Suomen) yhdeksi valtakunnaksi eikä tarvinnut siihen diplomatian lisäksi kuin yhden sodan Ruotsin kuningasta vastaan.
1200-luvun naispuolisista uskontokysymyksiä käsitelleistä mystikko-filosofeista annetaan esimerkkejä: Mechthild von Magdeburg (hänen pääteoksensa Jumaluuden virtaava valo) ja Marguerite Porete (Yksinkertaisten sielujen peili). Mainitaan toki Hildegard von Bingen, joka on yksi tunnetuimmista keskiajan kulttuurihenkilöistä: säveltäjä, kirjailija ja tiedenainen. Aasiassa oli omia kulttuurivaikuttajanaisia, kuten japanilainen Murasaki Shikibu. Hänen keisarihovin elämää kuvaavat kirjansa, kuten maailman ensimmäisenä romaanina pidetty Genjin tarina, on kirjoitettu hänen kehittämällään "kana"-kirjoituksella, nykyisen Japanin kirjakielen edeltäjällä. 1000-luvulla virallinen kirjakieli Japanin hovissa oli kiina, mutta naiset eivät sitä saaneet käyttää!
Homoeroottisia suhteita oli ja sallittiin keskiajan eri vaiheissa. Olipa jonkinlaisia kirkollisia vihkimyksiä ("veljeysliitto") samaa sukupuolta oleville pareille ainakin Bysantissa varhaiskeskiajalla. Myös lännempänä solmittiin ei-kirkollisia liittoja. Toki vainoja homoja vastaan oli mutta useinkin he jäivät rankaisematta, kun huomattiin että varsin ylhäisillä henkilöillä oli homosuhteita. 1200-luvulla elänyt teologi Hugo von Sankt Viktor pohti voisiko homoparien liitot sallia. Vastauksena hän totesi että muuten tällainen rakkaudessa solmittu liitto olisi aivan ok, mutta avioliitossa pitää toisen osapuolen olla alistettu - siis nainen.
Entäpä noitavainot? Tosiasiassa niitä ei ollut keskiajalla juuri ollenkaan vaan vasta sen jälkeen 1500- ja 1600-luvuilla.
Ympäristöstäkin huolehdittiin erilaisin keinoin: suojeltiin kalakantoja sopimalla alueellisia kalastuskiintiöitä ja uusiokäytettiin mm. rakennusmateriaaleja. Jälkimmäiseen käytettiin erityisesti antiikin raunioista otettuja osia. Oliko se rosvousta vai kuitenkin viisautta - "Urban Mining"? Tavaroiden korjaaminen ja kierrättäminen oli yleistä keskiajalla. Vaatteiden ja muiden tekstiilien sekä työkalujen kierrätyskauppojen pitäjinä kunnostautuivat naiset. Konflikteja syntyi, koska uusien tuotteiden valmistajat halusivat rajoittaa uusiokäyttäjien markkinoita.
Ritariromantiikka ei alkanut aivan heti 1000-luvulla, kun ratsastavia ja haarniskoituja ritareita alettiin käyttää sodissa. Aluksi heidät tunnettiin nimittäin pahamaineisina ryöväreinä, murhaajina ja raiskaajina. Hiljalleen heidän käyttäytymisensä kuitenkin muuttui ja tähän oli suurin vaikutus kirkolla: se tarvitsi ritareita ristiretkiin ja muihin taisteluihinsa. Vaatimus oli tällöin nuhteettomuus Jumalan palvelijana. Kun ritarit myös nousivat yhteiskuntaluokkana, tuli heidän käyttäytyä ylhäisön tavoin pöytätavoista alkaen ja niin alkoi ritarillisuuden aikakausi. Siihenkin tuli muutoksia 1300-luvulla, kun ritareilta alettiin vaatia sokeaa tottelevaisuutta yksinäisen miehen sankaruuden sijaan ja toisaalta kaukorakkauden tilalle tuli suositus mennä naimisiin (lähteenä ranskalaisen ritarin Geoffroy de Charnyn Livre de Chevalerie, 1350).
Kommentit
Lähetä kommentti