Taloudessa kaikkein arvokkaimmat asiat ovat arvottomia

 Emma Holtenin kirja Deficit (2024, tanskankielinen alkuteos Underskud, suomennoksen nimi Kuluerä) kertoo kaikesta siitä mikä vallitsevassa taloustieteessä on pielessä.  

Kirjoittaja on tutkijana erikoistunut feministiseen taloustieteeseen.  Kirjan alaotsikkona onkin Miten feministinen taloustiede voi muuttaa maailmamme. EMMA HOLTEN

Holtenin ensimmäinen toteamus on se että taloustiede määrittää nykyään kaiken: Se mihin on varaa tarkoittaa sitä mikä on mahdollista. Hän huomauttaa heti että taloustieteilijät ovat kuitenkin eri mieltä siitä mitä on raha, mitä pankit tekevät, mitä tarkoittaa tuottavuus tai inflaatio. Ikävästi vaan yksi taloustieteen koulukunta dominoi ja hallitsee niin EU:n kuin eri maidenkin politiikkaa. Tämä siitä huolimatta että mm. talouden ennustamisessa nämä johtavat taloustieteilijät epäonnistuvat säännöllisesti (kirjoittaja on tanskalainen ja ottaa esimerkin Tanskan talousneuvostosta - vuonna 2013 sen viimeisistä 35 kasvuennusteesta yksi osui oikeaan).

Mihin vallitseva taloustiede uskoo?

Kaikkialla maailmassa käytetään makrotaloustieteen DSGE-mallia (= dynamic stochastic general equilibrium). Sitä käytetään arvioimaan politiikkaa ja tekemään ennusteita. DSGE-mallin mukainen maailma näyttää tältä:
- ihmiset elävät ikuisesti
- kaikki ihmiset pyrkivät maksimoimaan saamaansa hyötyä taitavasti ennakoiden (ovat siis selvänäkijä-robotteja)
- yhteisöt, kuten perhe, eivät vaikuta millään tavalla ihmisiin. Ihmiset eivät myöskään synny missään vaiheessa.
- työttömyys on aina oma valinta, sillä huonosti palkattua työtä on aina tarjolla. Kaikki ei-palkallinen toiminta on vapaa-aikaa.
- kukaan ei ole vammainen tai sairastu. Oikeastaan kenelläkään ei ole ruumista.
- markkinat ovat aina tasapainossa ja toimivat virheettömästi ellei niitä häiritä valtiovallan toimesta tai sodan tai muun shokin kautta. Tasapaino on mekanistinen prosessi, joka takaa sen että kaikki saavat ansaitsemaansa palkkaa ja tuotteiden hinnat vastaavat niiden arvoa.

Taloustiede haluaa mitata asioita niiden hinnan mukaan ja jos jollakin ei ole hintaa, se jätetään pois laskuista. Marginalistisen ajattelun mukaan taas jos jotakin on vähän, se on arvokasta, kuten timantti. Vesi taas on yleistä eikä siksi kovin kallista vaikka ilman vettä me kuolisimme. 

Taloustiede ei siis mittaa jonkin toiminnan aikaansaamaa hyötyä vaan ainoastaan sen hintaa. Markkinoiden tasapaino on pääasia, verotus sotkee sitä ja siksi julkisesta sektorista on tullut vihollinen numero yksi. 

Lisää talouspolitiikan nykyisiä periaatteita:
- taloustiede mittaa arvoa, joten täytyy tietää asioiden tarkka arvo
- arvo määritellään markkinahinnoilla, koska ne ovat ainoita tarkkoja arvoja
- sitä millä ei ole hintaa ei voi mitata 
- kaikki mitä ei voi mitata muuttuu menoksi
- hoivan ja koulutuksen katsominen arvottomaksi on tieteellistä ja ei-poliittista

BKT on yksi suuri virhe talouslaskelmien pohjalla, eikä edes sen kehittäjä Simon Kuznets pitänyt sitä hyvänä pohjana talouspolitiikalle. Sehän mittaa määrää muttei laatua eikä ota huomioon lyhyen tai pitkän tähtäimen vaikutuksia. Monet merkittävät talousasiat jäävät täysin sen ulkopuolelle. Hupaisana esimerkkinä on se että EU päätti 2014 lisätä seksityön ja huumeet BKT-laskelmiin. Tuloksena eri maiden velkasuhde parani mukavasti ja esim. Iso-Britannian BKT kasvoi peräti 4.6%.  Markkinat ja poliitikot tarkkailevat kuitenkin edelleen vain BKT:n tilannetta ja siksi valtiot ovat sen vankeja.

Hoiva

Feministisen taloustieteen yhtenä perustoteamuksena on hoivan välttämättömyys kaikille ihmisille. 75 prosenttia maailman kotitöistä tekevät naiset ja jopa 700 miljoonaa naista maailmassa ei voi tehdä palkkatöitä, koska heillä on niin paljon hoivatyövastuita. Myös palkallisen hoivatyön tekijät ovat suurelta enemmistöltään naisia (EU:ssa 76%). On laskettu myös EU:ssa naisten tulonmenetykseksi  vuodessa 240 mrd euroa hoivatyön epätasaisen jaon vuoksi.  Kansainvälisen työjärjestö ILO:n laskelmien mukaan taas hoiva-alan palkat ovat 10-40% alempia kuin muilla aloilla vastaavan koulutuksen ja kokemuksen vaativissa töissä.
Jos mennään sitten kuitenkin BKT-laskelmiin, niin Suomessakin on jo vuonna 2006 laskettu palkattoman hoivatyön arvoksi 62 mrd euroa vuodessa mikä olisi merkinnyt 40% lisäystä silloiseen bruttokansantuotteeseen. Britanniassa vastaavasti laskettiin peräti 60% nousu. Laskentaperusteena oli minimipalkka kertaa hoivaan käytetty työaika. Talouspolitiikka ei kuitenkaan ymmärrä hoivan arvoa ja muutenkaan kaiken sen arvoa mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

Työelämä olettaa että lapset eivät sairastu ollenkaan vaikka Tanskassa on laskettu että esim. ensimmäisten kahden elinvuotensa aikana lapsi sairastaa keskimäärin 3-7 päivää kuukaudessa.  Yleensä äiti jää kotiin hoitamaan lasta. Hän joutuu usein valehtelemaan olevansa itse sairas saadakseen vapaata töistä. Ja jos toinen vanhemmista jää kokonaan poista töistä, kun perheessä on pieniä lapsia, niin kyseessä on lähes aina äiti. Hän kun on yleensä perheen pienempituloinen ja "halvempi" töistä poisjääjäksi. Valtiot kannustavat naisia synnyttämään työvoimaa, mutta tukea he saavat siihen yhä vähemmän. Talouskuri tuhoaa erityisesti naisten työpaikkoja pakottaen heidät kotiin. Ihmisten hyvinvointi laskee ja kaiken kukkuraksi on laskettu että kova leikkauspolitiikka todellisuudessa sekä lisää valtioiden velkaantumista että heikentää kansalaisten ostovoimaa. (linkki tutkimukseen: Austerity policies have made European citizens €3000 a year worse-off | New Economics Foundation)

Tosiasiassa sekä miehet että naiset kärsivät roolien kahtiajaosta: miesten tehtäväksi katsotaan perheen ruokkiminen kovalla työllä, naisten tehtäväksi hoiva ja uuden työvoiman kasvattaminen. Mies jää näin toimimaan markkinoiden ehdoilla ilman riittävää hoivaa ja naista rangaistaan taloudellisesti eikä hän pääse toteuttamaan itseään kodin ulkopuolella. Entäpä jos sukupuolten roolit olisivat samankaltaisempia? Miehet saisivat enemmän aikaa itselleen ja perheelleen. Nykytilannetta kuvaa australialaisen sairaanhoitajan Bronnie Waren kirjassa The Top Five Regrets of the Dying annettu vastaus kun hän säännöllisesti kysyi kuolevilta katuivatko he jotain. Miesten vastaus oli aina sama: tein liikaa töitä.

Luonto on toinen asia, jonka talouslaskelmat mielellään unohtavat. Vuonna 2013 konsulttiyhtiö Trucost laski että yritykset käyttivät vuodessa ilmaiseksi 4,7 triljoonan dollarin arvosta luontoarvoja kuten vettä, maata, puhdasta ilmaa jne. Jos resursseja eniten käyttävien sektorien yritykset maksaisivat markkinahintaa näistä luonnon resursseista, ne eivät enää olisi voitollisia. Tuottaako yritysmaailma oikeasti lisäarvoa vai aiheuttaako se enemmänkin tuhoa?

Kirjan kuva: miten ensimmäisen lapsen syntymä vaikuttaa miehen ja naisen tuloihin Tanskassa. Pystyviiva on lapsen syntymäajankohta, musta viiva on miehen ja harmaa viiva naisen tulotaso. Vasemmalla prosentuaalinen muutos, alhaalla vuosimäärä lapsen syntymästä (ennen/jälkeen).

Historia ja tulevaisuus

Kirja tutkii historiallisia syitä mekanistiseen sekä naiset että luonnon unohtavaan näkemykseen taloudesta. Jo 1500-luvulta alkaen löytyy tiedemiehiä, jotka halusivat nähdä asiat mahdollisimman "rationaalisesti". Kaikki sellainen mitä ihminen (mies) ei voi kontrolloida oli siirrettävä näkymättömiin. Valistuksen aika vei tätä ajatustapaa eteenpäin: John Locke, Thomas Hobbes, Adam Smith jne katsoivat että kodissa tapahtuvat asiat ovat luonnollisia eikä niitä tarvitse ottaa huomioon politiikassa tai taloudessa. Tärkeäksi tuli negatiivinen vapaus eli vapaus tehdä asioita muista riippumatta (kun taas positiivinen vapaus on vapaus saada jotain muiden avulla, esimerkiksi hoivaa). Niinpä nykyäänkin ajatellaan että esimerkiksi äiti tai sairaanhoitaja tai vanhustenhoitaja eivät vie yhteiskuntaa eteenpäin (vaikka tosiasiassa he pitävät meidät terveinä, onnellisina ja elossa), vaan ovat suorastaan kuluerä. Huomioitavaa muuten on että Adam Smithin käsite "näkymätön käsi" esiintyy hänen kirjoissaan vain kolme kertaa eikä ollenkaan siinä merkityksessä talouden ohjaajana kuin mihin sitä sittemmin on käytetty vaan lähinnä sarkastisena vitsinä.

1980-luvulla alkanut ja yhä hallitseva talousajattelu on johtanut kasvavaan työntekijöiden ja kansalaisten valvontaan ja arviointiin. Perusajatuksenahan on uusi ihminen Homo economicus, joka ajaa aina omaa etuaan eli hän voisi väärinkäyttää järjestelmää ilman jatkuvaa seurantaa. Tässä tehdään se virhe että meistä ihmisistä ei tule numeroita vaikka meitä kohdeltaisiin numeroina - meistä tulee vain onnettomia.

Rahasta on tullut itsetarkoitus vaikka sen piti olla väline. Raha ainoana mittarina tekee vaikeaksi kamppailla hyvien asioiden puolesta, sellaisten kuten hoiva, koulutus, ystävät, vapaa-aika, uni, luonto, taide, hyvinvointi, rakkaus. Yhteiskunnassa olevan rahan määrä ei kuvaa todellisen arvon määrää, emmekä voi vastata kysymykseen "onko siihen varaa?" suoraan kyllä tai ei. Useampia tieteen, filosofian ja ideologioiden antamia vastauksia tulee ottaa käyttöön, jotta saisimme tietää millaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia.

Kirjan yhteenvetona Holten toteaa meidän elävän häpeällisessä tilanteessa, jossa vaikka meillä on rajattomat teknologiset mahdollisuudet ja valtavasti rahaa, hyväksymme ihmiskunnan suurimpien yhteisten saavutusten niin elämää, tasa-arvoa kuin onneakin koskien olevan jo takanapäin. Feministinen taloustiede osoittaa vaihtoehtoisen tien: toisenlaisen ihmisyyden kertomuksen, sellaisen jota eivät määritä kamppailu, sota ja itsekkyys, vaan yhteistyö ja hoiva.