Loistava sopraano Callasin varjosta: Leyla Gencer

Kuningatar Elisabeth Donizettin oopperassa Roberto Devereux, vuonna 1966

 Leyla Gencerin  (1928-2008, tosin syntymävuodeksi on eri lähteissä mainittu myös 1918 ja 1924) nimi on hyvin tiedossa oopperalaulun historiaa tutkineiden keskuudessa. Tätä "La Diva Turcaa" on kuvattu jopa 1900-luvun täydellisimmäksi sopraanoksi, joka osasi laulaa "kaikkea" (yli 70 roolia ja lähes 1000 esitystä) sekä kauniisti että ilmaisuvoimaisesti.  Melkoinen mysteeri onkin miksi ihmeessä häntä ei oikeastaan koskaan otettu minkään levy-yhtiön studioon levyttämään. Aivan muutamia sooloesityksiä lukuun ottamatta kaikki äänitteet ovat elävistä esityksistä otettuja, useinkin alunperin piraattiäänityksiä. Kaikkiaan on äänitetty ainakin noin 120 oopperaesitystä, joissa hänellä on iso rooli.

Päätin ottaa selvää oliko hän niin hyvä kuin kerrotaan ja miten hänestä tuli italialaisen oopperan suuri tähti, joka jostain syystä jäi kuuluisampien Callasin ja Tebaldin varjoon.
Youtubesta löytyi sopivasti turkkilainen dokumentti laulajasta (onneksi tekstitys englanniksi): İKSV’DEN Leyla Gencer Anısına Bir Belgesel: LEYLA GENCER: LA DIVA TURCA // English Subtitles - YouTube

Gencer aloitti lauluopinnot Istanbulin konservatoriossa, mutta hakeutui sitten Ankaraan maineikkaan italialaissopraano Giannina Arangi-Lombardin oppiin (esimerkkinä hänen taiteestaan Santuzzan aaria, jossa tämä kertoo katkerana rakastettunsa uskottomuudesta: Giannina Arangi Lombardi - "Voi lo sapete, o mamma" - YouTube). Arangi-Lombardi lupasi auttaa nuorta laulajaa aloittamaan uraa Italian oopperataloissa,  mutta sen esti hänen kuolemansa vuonna 1951. Seuraava opettaja oli toinen kuuluisuus, baritoni Apollo Granforte (1886-1975, hänen komeasta laulustaan tämä harvinainen filmattu näyte Figaron aariasta Rossinin Sevillan parturista: Insanely powerful Italian baritone Apollo Granforte sings Largo al factotum LIVE, 1932 - YouTube). 

Granforte ja Gencer harjoittelemassa (1953)

Oopperadebyytti seurasi 1950 Ankarassa Santuzzan roolissa (Mascagnin Cavalleria Rusticanassa). Hän sai piankin tilaisuuksia esiintyä mm. valtion päämiehille ja muille arvovieraille, mutta jo pitkäaikaisena haaveena pysyi päästä laulamaan Milanon La Scalaan. Tuo tavoite alkoi hiljalleen tulla mahdolliseksi, kun Italian suurlähettiläs ehdotti maiden kulttuurivaihdon nimissä että laulaja tulisi Roomaan laulamaan radioitavaan konserttiin. Se oli suuri menestys ja seuraavaksi hänelle ehdotettiin Napolin oopperaa. Siellä hän debytoikin 1953 jälleen Santuzzana saaden seuraavina vuosina yhä lisää rooleja (mm. Jevgeni Oneginin Tatjana).

La Scalan debyytti seurasi tammikuussa vuonna 1957 Francis Poulencin oopperassa "Les Dialogues des Carmélites" (se oli kantaesitys, vaikkakin italiaksi laulettuna; oheisena näyte hänen osuudestaan): I Dialoghi delle Carmelitane, Act II: Mie care figlie (Madame Lidoine) - YouTube. Debyytti ei ollut ihan helppo, hän ajautui ohjaajan kanssa riitaan roolinsa tulkinnasta - ohjaajan mielestä hän oli liian ylväs. Hän piti päänsä ja sai oopperan johtajan sekä säveltäjän puolelleen. Tästä alkoi 23 vuotta kestänyt ura La Scalassa.  

Samana vuonna 1957 hänet kutsuttiin peruuttaneen Renata Tebaldin tilalle San Franciscoon laulamaan Riccardo Zandonain oopperan Francesca da Rimini nimirooli. Vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin samaan taloon laulamaan La Traviatan Violetta. Maria Callasin piti laulaa siellä samoihin aikoihin Lucia di Lammermoor mutta hän peruutti ja Genceriä rukoiltiin pelastajaksi laulamaan myös Lucia. Hän oli listannut Napolin oopperan johtajan neuvosta osaavansa kaikki ne roolit, jotka hän joskus haluaisi laulaa (periaatteella "laulajan ei koskaan tule myöntää ettei osaa jotain roolia"). Hän joutui kuitenkin myöntämään San Franciscon oopperan johtajalle ettei osaa roolia, mutta pyysi saada kuulla oopperan levyltä. Sen kuunneltuaan hän uskoi voivansa sen oppia 5 päivässä ja niin hän tekikin vaikka sanoi sen myöhemmin haastattelussa olleen melkein mahdottomalta tuntunut tehtävä.

Verdin Trubaduurin Leonora vuonna 1959 Genovassa, 

Manricona Franco Corelli (aiemman blogini aihe)

Laulaja halusi ottaa ohjelmistoonsa vähän tunnettuja bel canto-rooleja esim. Donizettin (Anna Bolena, Maria Stuarda, Caterina Cornaro, Poliuto, Belisario, Roberto Devereux jne) ja Bellinin (Norma, I Puritani, La Sonnambula) oopperoista. Osittain nämä olivat samoja rooleja, joita Maria Callas otti ohjelmistoonsa hieman aikaisemmin 50-luvulla.

Hänen eniten laulamansa roolit olivat tosin "klassikoita" (luvut ovat epätarkkoja, koska monet oopperatalot eivät pitäneet arkistoja kaikista esityksistään): La Traviatan Violetta 50,  Lady Macbeth 41, Aida 40, Madama Butterfly 39, Norma 35, Don Carlon Elisabetta 33, Tosca 31 kertaa. Ohjelmisto on luetteloitu täällä: Leyla Gencer Archive: - INDEX I [Repertoire]

Lyyristä ääntään hän pystyi käyttämään ilmaisuvoimaisesti ollen näin vakuuttava myös dramaattisemmissa rooleissa kuten Lady Macbeth tai Aida. Haastattelussa Gencer totesi arvostaneensa suuresti aikaisempien sukupolvien bel canto-tyyliä (esimerkkinä hän mainitsi Toti dal Monten laulutavan) mutta hänen täytyi mukautua uudempaan, ekspressiivisempään tyyliin.

Kaikki mahdollinen (toistaiseksi löydetty) tieto Gencerin laulajanurasta löytyy täältä: Leyla Gencer Archive. Sivustolla on äänitteitä erityisesti kokonaisista oopperaesityksistä, upeita kuvia eri oopperaproduktioista, lainauksia kritiikeistä ym. Hän lauloi oopperataloissa Italian lisäksi ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja (ei tosin Metissä) sekä Argentiinassa ja Brasiliassa. 

Esimerkkinä Gencerin näyttelijän taidoistaan saamasta tunnustuksesta on maininta "Romanttisen oopperan Sarah Bernhardt" (näin totesi André Tubeuf, tunnettu musiikkihistorioitsija ja ooppera-asiantuntija). Löytyypä hänen mukaansa annettu termi "gencerate", joka kuvasi ikäänkuin laulettua sydämen tykytystä tai voimakkaan itkun hetkeä, kun Gencerin ääni kohoaa lähelle kirkaisua mutta laulu kuitenkin jatkuu kauniina. Jotkut kriitikot pitivät hänen esityksiään jopa liiallisen dramaattisina.

Televisioversiossa Mozartin Don Giovannista vuodelta 1960 hän esittää näyttävästi Donna Elviran aarian, jossa tämä surkuttelee joutumistaan Don Juanin pettämäksi: Leyla Gencer - In quali eccessi o numi...Mi tradi quell'alma ingrata (Don Giovanni) 1960 - Mozart - YouTube

(muissakaan laulajissa ole valittamista, jos haluaa katsoa koko esityksen: Don Giovanni - Mozart - 1960 GENCER,PIETRI,ALVA,STICH-RANDALL,BRUSCANTINI,SCIUTTI,MOLINARI-PRADELLI - YouTube)

Esimerkkejä Donizettin rooleista ja niihin eläytymisestä:
Lucia di Lammermoor, "hulluuskohtaus". Triesten ooppera 1957: Leyla Gencer - Mad Scene ( Lucia di Lammermoor - Gaetano Donizetti ) - YouTube . Loistavaa laulua, teknistä taitoa ja ilmaisua.

Hänen trillinsä ei ollut aivan huippuluokkaa, mutta pianissimot olivat, kuten tässä esityksessä jossa Englannin kuningatar Anne Boleyn on liikuttunut nuoren hovipoika Smetonin laulamasta balladista ja muistaa menetettyä rakkauttaan: Anna Bolena, Act I: "Come, innocente, giovane" (Anna) - YouTube

Donizettin Anna Bolena

Huikeat pianissimot kuullaan myös Verdin Trubaduurin aariassa "D'amor sull'ali rosee" vuonna 1957 (Leonora laulaa vangitulle Manricolle toivoen rakkauden "ruususiipien" kuljettavan lohtua miehen sydämeen) : Il Trovatore, Act IV: "Siam giunti; ecco la torre" (Ruiz) - YouTube. 

Tammikuussa 1965 Gencerillä oli La Scalassa Norman ensi-ilta, joka oli dramaattinen tapahtuma. Callas oli esittänyt tämän roolin viimeksi noin 10 vuotta aiemmin eikä moni katsonut hyvällä että joku muu laulaa tuon Callas-roolin ja vieläpä samoissa lavasteissa sekä puvuissa. Hän sai jopa tappouhkauksen ja pari tuntia ennen esitystä hänelle kerrottiin että paikalle on saapunut pari sataa ihmistä vain buuatakseen hänelle. Gencer säikähti mutta totesi sitten itselleen että mitä hänelle nyt voisi sattua, hän ottaa buuaukset vastaan ja improvisoi sen mukaan. Hän kuitenkin lauloi loistavasti ja yleisö osoitti suosiota nousten seisomaan.

Verdin "Kohtalon voiman" suuri aaria on minusta lähes täydellisesti esitetty, melkoisella tunteella mutta loistelias laulun linja säilyttäen (ja mikä pianissimo taaskin) - Leonora muistelee epäonnista rakkauttaan ja rukoilee, toivoen kuoleman pelastavan hänet onnettomasta elämästä: La forza del destino, Act IV: Pace, pace, mio Dio - YouTube

Vuodelta 1966 löytyy kokonaan televisioitu Aida Veronan oopperajuhlilta (muissa pääosissa Carlo Bergonzi - Radames, Fiorenza Cossotto - Amneris, Anselmo Colzani - Amonasro, Bonaldo Giaiotti - Ramfis, orkesteria johtaa Franco Capuana) Aida 1966 640x48000h00m00s 01h14m42s all - YouTube
Tässä on jännittävää katsoa tuon ajan, ehkä nykykatsojan mielestä maneerista näyttelemistä. Toki 20000 katsojaa vetävällä areenalla esittäminen vaikuttaa asiaan sekin. On toisaalta mukavaa että näyttämön tapahtumat noudattavat oopperan alkuperäistä ideaa eikä ohjaajan erikoisia päähänpistoja. Hienointa laulullista antia on mielestäni Niili-kohtauksessa, joka alkaa kohdassa 1h25min. Kannattaa erityisesti kuunnella melko pian alun jälkeen (1h30min) tuleva Aidan aaria "O Patria mia", jossa Gencerin laulu on vaikuttavaa hänen ilmaistessaan kotimaankaipuutaan. Ääni avautuu huipennuksissa ekstaattiseen kauneuteen.

Lady Macbethin rooliin Verdi antoi ohjeen laulaa "raa'alla ja ontolla äänellä". Jotain sellaista Gencer saa aikaan tässä kohtauksessa ja aariassa, jossa Macbethin pariskunta suunnittelee vallanhimoisena seuraavia murhia (Palermon oopperassa Macbeth on loistava baritoni Giuseppe Taddei): Macbeth, IGV 18, Act II: "Perché mi sfuggi... La luce langue" (Lady Macbeth) - YouTube

Vaikka Gencerin ura (ja ääni) kestivät selvästi pidempään kuin Maria Callasin, hänkin käytti ääntään aika rankasti ja uran loppupuolella tehdyissä äänitteissä se ei enää soi kauneimmillaan. Esimerkkinä rankemmasta äänenkäytöstä voisi ottaa huikean aarian Amilcare Ponchiellin oopperasta La Gioconda, jossa nimihenkilö toteaa kurjan kohtalonsa ainoaksi ratkaisuksi itsemurhan. Äänen alarekisterin sointi on vavisuttava!  Leyla Gencer - Suicidio! - Gioconda - Ponchielli - 1970 - YouTube. Toki on myönnettävä että Callas oli tässä roolissa ja aariassa suvereeni.

Laulajan monipuolisuudesta on vielä todistuksena Gildan koloratuuriaaria Verdin Rigoletosta (1961 Teatro Colon, Buenos Aires): Rigoletto, Act I: "Gualtier Maldè... nome di lui sì amato" (Gilda) - YouTube. Yleisö ainakin hullaantuu, vieläpä kesken aarian!

Tosca vuonna 1961 Ankarassa

Francesco Gneccon koominen ooppera "La Prova di un'opera seria" (siis "oopperaharjoitus") oli hänen jäähyväisesityksensä oopperalavoilla. Siinä hän näytteli tavallaan itseään eli oopperadiivaa. Se oli hänen ensimmäinen ja viimeinen koominen roolinsa. Tämä tapahtui vuonna 1983 Venetsiassa. 

Uransa jälkeen Gencer toimi Riccardo Mutin kutsusta La Scalan akatemian johtajana, jossa roolissa hänen oppilaitaan olivat mm. tenori Marcelo Alvarez ja sopraano Nino Machaidze. Vuodesta 1995 lähtien on pidetty kansainvälinen Leyla Gencer -laulukilpailu Turkissa.

Vuonna 2008 venäläinen radioasema "Radio Orfeus" teki peräti 4 tunnin ohjelman hänen kunniakseen ja se löytyy netistä sekin. Mukana on Italiassa vuonna 1971 tehty haastattelu, jota käännetään venäjäksi. Musiikkinäytteet ovat mahtavia.  Life of Prima donna - Leyla Gencer ( Жизнь Примадонны - Лейла Генджер ) - YouTube

Otan loppuun vielä yhden anekdootin: vuonna 1957 Milanon tuomiokirkossa esitettiin Arturo Toscaninin hautajaisten yhteydessä Verdin Requiem ja sopraano-osuuden lauloi Leyla Gencer. Yleisön joukossa oli Maria Callas ja sopraanon vaativan soolon jälkeen hän kuiskasi takanaan istuneelle kapellimestari Gianandrea Gavazzenille: "Mamma mia! Mikä ääni!" ja Gavazzeni oli samaa mieltä.

Bellinin Norma vuonna 1965: Fiorenza Cossotto, Gianandrea Gavazzeni sekä Leyla Gencer