Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies - täydellinen kirja lukemisesta?

Italo Calvino (1923-85): Jos talviyönä matkamies (Se una notte d’inverno il viaggiatore, 1979, suomennos Jorma Kapari).

Sain lopulta käsiini tämän kirjan, josta niin paljon olen lukenut ja kuullut. Calvinosta on tullut suuri suosikkini, kirjoitin hänen muutamista teoksistaan jo aikaisemmin: 
https://laurinmaa.blogspot.com/2021/10/fantastiset-italo-calvinon-ja-kurt.html

Calvinon oman kommentin mukaan kirja kertoo lukemisen tuottamasta mielihyvästä. Ainakin tälle lukijalle mielihyvää kertyi todella paljon! Mistä voisi aloittaa? Vaikkapa aivan alusta: kirjan päähenkilöksi valikoituu lukija itse. "Rentoudu. Keskity. Karkota mielestäsi kaikki ajatukset. Anna sinua ympäröivän maailman haihtua hämärään. On paras sulkea ovi; sen takana on aina televisio auki." 

Etsitään "sinulle" hyvä lukuasento, mutta se on vaikeaa ja siksi mennäänkin muistelemaan miten hait Italo Calvinon uuden romaanin kirjakaupasta. Kirjakaupassa on esteitä, koska siellä on mm. seuraavanlaisia "kirjamuureja": Kirjat Jotka Voit Jättää Lukematta, Kirjat Jotka On Luettu Jo Eikä Niitä Tarvitse Edes Avata Koska Ne Kuuluvat Luokkaan Luettu Jo Ennen Kuin Ne On Kirjoitettukaan, Kirjat Jotka Aiot Lukea Kun Ensin Olet Lukenut Muita, Kirjat Jotka Ovat Liian Rakkaita Jotta Voisit Odottaa Kunnes Ne Myydään Puoleen Hintaan, Kirjat Jotka Kaikki Ovat Lukeneet Niin Että On Kuin Sinäkin Olisit Lukenut Ne, jne - loputon määrä kunnes tulevat Kirjat Jotka Olet Aina Teeskennellyt Lukeneesi Kun Nyt Olisi Aika Päättää Lukea Ne Todenteolla. Lopulta ostat Calvinon kirjan ja viet sen kotiisi ja kääntelet sitä käsissäsi, luet takakannen jne. Alkaa "Jos talviyönä matkamies"...

Italialainen painos, jonka kuva vastaa kirjan ensimmäistä tarinaa

Lukija kokee sitten yllätyksen, kun tarina alkaa toistaa itseään, sivulta 32 palataan sivulle 17. Siinä onkin tämän teoksen juju: Lukijan tehtäväksi tulee etsiä Calvinon kirjan jatko mutta sitä hän ei löydäkään vaan 10 erilaista romaanin alkua. Kirjailija on kirjeenvaihdossaan maininnut että nuo 10 lyhyttä tarinaa ovat saaneet erilaisia vaikutteita seuraavilta kirjailijoilta: Mihail Bulgakov, Yasunari Kawabata, Jun'ichirō Tanizaki, Juan Rulfo, José María Arguedas, Jorge Luis Borges ja G.K. Chesterton. Yksi tarinoista on olevinaan kadonneen Kimmeria- nimisen maan Ahti Ukko- nimisen kirjailijan käsialaa. Kuvitteellinen maa olisi sijainnut Pohjanlahdella ja sen kulttuurista kerrotaan vitsikkään "tieteellisesti".

Lukemisten välissä lukija seikkailee erilaisissa paikoissa etsien jatkoa edelliseen kesken jääneeseen katkelmaan. Lukija tapaa etsintäretkillään Lukijattaren (Ludmilla) sekä tämän sisaren (Lotaria), jotka lukevat kumpikin omalla tavallaan. Seuraa keskustelua ja filosofointia lukemisesta: Ludmillan mukaan "lukeminen on menemistä jotain kohti joka on tulossa ja josta kukaan ei vielä tiedä mitä se tulee olemaan..."

Myös kirjakatkelmissa kertoja usein kommentoi kirjoittamista: "Minä vedän esiin liian monta tarinaa yhdellä kertaa koska haluan että kertomuksen ympärillä tuntuvat ahdettuina muut tarinat jotka voisin kertoa..." Minusta kaikkein humoristisin on tarina miehestä, jolle missä tahansa soivat puhelimet ovat ahdistava ongelma: hän ei tiedä onko soitto hänelle, pitäisikö hänen vastata vai onko numero väärä tms.

Lukija pääsee Ludmillan kotiin ja analysoi sitä hurmaavasti: "Keittiövälineiden joukossa näkyy tiettyä estetismiä (sarja yhä pienempiä hakkureita kuin yksi ei riittäisi)." "Kun katselee keittiötäsi sinusta voi siis piirtää kuvan ulospäinsuuntautuneesta, aistillisesta ja selväjärkisestä naisesta joka panee käytännön järjen mielikuvituksen palvelukseen." "Ensi silmäyksellä huomaa että hankit kirjasi vain lukemista varten, ne eivät ole sinulle opinto- tai tutkimusvälineitä eivätkä ne ole mitään kirjaston elementtejä jotka on pantu johonkin järjestykseen." Lukija ahdistuu hieman huomatessaan että auki on useita keskenjääneitä kirjoja: lukeeko hän yhtaikaa useita kirjoja jottei jonkin tarinan tuottama pettymys jäisi kaivelemaan mieltä liikaa?

Calvino kirjoittaa

Dekkarikirjailija Silas Flannery astuu kirjan puolivälin tienoilla mukaan, luemme yhtä mainiota dekkarin pätkää  ja sitten Flanneryn omaa päiväkirjaa. Se on riemukasta luettavaa. Hänellä on vaikeuksia aloittaa uutta kirjaa ja mieluummin hän tarkkailee kaukoputkellaan lähistöllä lukevaa naista ja miettii mitä kirjaa tämä lukee: kenties hänen kirjaansa tai hänen tulevaa kirjoittamatonta kirjaansa tms. Flannery kehittelee kertomusta kahdesta kirjailijasta, joista toinen on tuottelias ja toinen ahdistunut. Kumpikin on kateellinen toiselle: ahdistunut haluaisi olla yhtä itsevarma ja menestyvä kuin tuottelias, tuottelias taas pyrkiä yhtä syvälliseen ja kätkettyjä merkityksiä sisältävään ilmaisuun kuin ahdistunut. Tarina jatkuu, molemmat yrittävät antaa tuolle Flanneryn näkemälle lukijattarelle lahjaksi mahdollisimman hienon kirjan ja niinpä he yrittävät kirjoittaa niin kuin luulevat toisen kirjoittavan. Tuloksena on kaksi kappaletta samaa romaania! (Flannery tosin keksii tarinalleen muitakin loppuja.) 

Flanneryn luokse tulee käymään Lotaria (Ludmilla-lukijattaren sisko siis), joka "lukee" kirjoja erikoisella tavalla. Hänen sana-analyysimetodinsa pystyy hänen mielestään nopeasti eri sanojen lukumäärien mukaan perusteella kertomaan mistä kirja kertoo. Onneksi paikalle tulevat myös Ludmilla sekä Lukija ja päästään hieman viisampaan keskusteluun kirjallisuudesta. Dekkarikirjailija kuulee Ludmillan mielipiteen olevan "on parempi olla tuntematta kirjailijoita henkilökohtaisesti, koska todellinen henkilö ei koskaan vastaa kuvaa jonka saa kirjoja lukiessaan." Ihannelukijani, toteaa Flannery, joka sitten yrittää vietellä naisen tämän tavatessaan...

Englantilainen painos, jossa kansikuvana De Chiricon maalaus "Italialainen piazza"

Lukijan seikkailu vie hänet Etelä-Amerikkaan ja siellä "Ataguitanian" sekä "Ircanian" valtioihin, aina toisen maan vankilaa myöten. Paikallinen poliisijohtaja Arkadian Porphyritch (Calvinon keksimät nimet ovat ihania) kertoo totuuksia kirjoista: "Missään ei nykyään pidetä kirjoitettua sanaa niin suuressa arvossa kuin poliisivaltioissa. Mikä seikka voi paremmin auttaa erottamaan valtiot joissa kirjallisuus nauttii todellista arvonantoa kuin sen kontrolloimiseen sijoitetut määrärahat?"  Hän huomioi että aina joitakin kirjoja tulee päästää sensuurista läpi, jotta olisi jotain mitä tukahduttaa. 

Poliisilla on maailmankartta, jossa valtiot on jaettu sensuuritason mukaan. Viimeisenä ryhmänä ovat maat, joissa "joka päivä tehdään kirjoja kaikkia makusuuntia varten, ajatussuuntia varten yleisen välinpitämättömyyden vallitessa". Joopa joo.

Lisää ajatuksia lukemisesta ja niitähän kirjassa riittää: 

"Lukeminen tarkoittaa kaikista pyrkimyksistä ja kannanotoista luopumista, valmiutta kuulla ääni, joka kuuluu silloin kun sitä vähiten odottaa." "... siitä mitä ei ole sanottu, siitä mitä maailma ei vielä ole pystynyt sanomaan itsestään ja johon siellä ei ole vielä sanoja."

Jos jokin kirja todella kiinnostaa minua,... saan heti jonkin ajatuksen, kuvan, tunteen tai kysymyksen ja mieleni lähtee uusille raiteille, pohdiskelu- ja haaveiluretkelle.

Kuten sanottua tässä romaanissa käydään läpi lukemista ja kirjoittamista monin tavoin, välillä syvän filosofisesti ja välillä taas reippaan humoristisesti. Kokonaisuus on lisäksi upeaa eri tyylisten tekstien sommitelmaa, täynnä vivahteita, sanoilla leikittelyä, yllätyksiä, pohdiskelua totuuden olemuksesta sekä  väärennöksistä (tarinoissa esiintyy sekä kirjaväärentäjiä että ihmisiä eri valerooleissa). Lukija (ei siis pelkästään se kirjassa seikkaileva) tuntee välillä olevansa eksyksissä, mutta hienostuneen tyylikkäästi Calvino johdattaa perille. 

Giorgio De Chirico: Oudot matkalaiset (1922)