Sibeliuksen laulu Illalle - pois aatteen maille aineen kahlehilta!
Jean Sibelius on säveltänyt lukuisia lauluja, joista yksi romanttisesti kiehtovin on vuonna 1898 syntynyt Illalle. Opusnumero on 17 ja siihen kuuluvista lauluista se on numero 6.
Tässä lyhyessä, noin puolitoista minuuttia kestävässä laulussa on niin mahtava imu että kuulijankin sydän alkaa sykkiä kiivaammassa tahdissa. Se on tunnelmaltaan erilainen vaikka toisaalta odotuksesta kertovalta sisällöltään aika samanlainen kuin Richard Straussin hidastempoinen Morgen, josta kirjoitin aikaisemmin: https://laurinmaa.blogspot.com/2025/09/musiikinhistorian-kaunein-rakkauslaulu.html
Laulun sanat ovat säveltäjän ystävän V.A. Forsmanin (myöhemmin sukunimeksi kääntyi Koskimies) ja niihin liittyy vähintäänkin jännittävä kaksoismerkitys: Ilta oli nimittäin myös Forsmanin rakastettu, runoilija Ilta Bergroth ja runo on osoitettu myös hänelle rakkaudenosoituksena. He muuten menivät naimisiin.
Kirsten Flagstadin levytys Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa 1958, orkesteria johtaa Öyvind Fjeldstad. Loistelias ääni, juhlava tyyli - mutta varsinainen romanttinen odotus taitaa jäädä kuulematta.
Sibelius: Til kvällen, (Illalle) Op. 17, No. 6
Sibelius (1865-1956)
Sanat ovat oheisena. Suomen kieli on tässä todella rikasta ja vivahteikasta, kaikista ilmaisuista ei nykyajan suomalainen ihan heti saakaan selvää! Sanat voi tosiaan tulkita miellyttävän illan ja lepoon pääsemisen odotukseksi rankan työpäivän ja "puuha räivän" päätteeksi. Useimmat mieslaulajat ainakin kuulostavat kuitenkin enemmän rakastuneilta kiitämässä kohti rakastetun syliä. Sekä runon että musiikin syke on kaiken kaikkiaan melkeinpä henkeäsalpaava.
Oi, terve! tumma, vieno tähti-ilta
Sun haaveellista hartauttas lemmin
Ja suortuvaisi yötä sorjaa hemmin
Mi hulmuaapi kulmais kuulamilta
Kun oisit, ilta, oi, se tenhosilta
Mi sielun multa siirtäis lentoisammin
Pois aatteen maille itse kun ma emmin
Ja siip' ei kanna aineen kahlehilta!
Ja itse oisin miekkoinen se päivä
Mi uupuneena saisin luokses liitää
Kun tauonnut on työ ja puuha räivä
Kun mustasiipi yö jo silmään siitää
Ja laaksot, vuoret verhoo harmaa häivä -
Oi, ilta armas, silloin luokses kiitää!
August Valdemar Forsman-Koskimies (1856-1929)
Laulua on esitetty myös ruotsiksi (Till kvällen), mikä lienee ei-suomalaisille laulajille aika lailla helpompi vaihtoehto. Otan mukaan "vertailuuni" kaksi.
Kirsten Flagstadin levytys Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa 1958, orkesteria johtaa Öyvind Fjeldstad. Loistelias ääni, juhlava tyyli - mutta varsinainen romanttinen odotus taitaa jäädä kuulematta.
Sibelius: Til kvällen, (Illalle) Op. 17, No. 6
Nuori Tom Krause vuonna 1963 ja pianistina on Pentti Koskimies (joka ei ollut kuitenkaan runoilijan poika). Laulaja suorastaan huokailee kaipuutaan Iltansa luokse! Aivan huikea esitys, jota kenties selittää se että näihin aikoihin Krause oli rakastunut tuore aviomies.
Vanhempi Tom Krause vuonna 1983, pianistina Irwin Gage. Tätä olen pitänyt referenssiesityksenä, onhan se minulla levylläkin. Erittäin tyylikästä, hienostunutta laulua aika hurjasta temposta huolimatta. Tunnelataus on ehkä hieman pidättyneempi kuin nuorella laulajalla 20 vuotta aikaisemmin, mutta mitä loistavia nyansseja!
Kim Borg ja Erik Werba, 1958. Bassobaritoni Borg oli upea laulaja aikanaan ja tässä sen kuulee. Punnittua tekstin käsittelyä. Hän esittää laulun hieman hitaammalla tempolla mikä luo tavallista hartaammankin odotuksen tunnelman. Lopun diminuendo "luokses kiitää" on ihastuttava.
Jorma Hynninen ja Ralf Gothoni 1980. Alussa ääntään taidokkaasti pehmentävä baritoni on laulun edetessä todella miehekkäästi kiitämässä kotia kohti, oksat pois! Pidän kuitenkin enemmän Krausen hienostuneisuudesta.
Tämä on kiinnostava: Simon Keenlyside ja Wienin Radio-orkesteri Ryan Wigglesworthin johdolla 2019. Suomen kieli taipuu ihan mainiosti vaikka toki kuulee että laulaja on englantilainen (vaikein sana yö menee ensiksi vähän vaikeasti mutta toisella kerralla aivan puhtaasti). Hän saa hyvän tunnelman aikaiseksi ja orkesterisäestys antaa laulun tunnelmalle oman lisävoimansa.
Karita Mattila ja Ilmo Ranta 1994: Nuori Mattila laulaa raikkaalla sopraanollaan ja ilmaisu on korkeaa luokkaa. Kuuntelin myös Soile Isokosken levytyksen ja mielestäni Mattila vakuuttaa tässä laulussa enemmän.
Ruotsalainen versio, tenori Erland Hagegård ja pianisti Gustav Asplund. Tenoriääni sopii tähän lauluun myös erinomaisesti ja tässä on romanttinen tulkintakin korkeata laatua.
Molemmat Tom Krausen tulkinnat nousevat tällä kuuntelukerralla levyraatini kärkeen, mutta eihän tässä toki ollut yhtään heikkoa esitystä!
Kommentit
Lähetä kommentti