Ovatko kasvitkin viisaampia kuin ihmiset?
Didier van Cauwelaert: Les émotions cachées des plantes (2018) - (Kasvien piilossa olevat tunteet).
Ranskalainen kirjailija van Cauwelaert on kirjoittanut useita tiedettä popularisoivia kirjoja, jotka hätkähdyttävät antamalla melko vähän tunnettuja tietoja maailmastamme. Taitavana sananikkarina hän värittää teoksiaan huumorilla ja väliin suorastaan hurjilla anekdooteilla.
Aikaisemmin luin Justin Greggin kirjan Jos Nietzsche olisi ollut sarvivalas, jonka johtopäätös oli että ihmiset häviävät eläimille mitä tulee viisauteen tai ainakin järkevyyteen. Taloutta, politiikkaa ja eläinten viisautta. Nyt kun lukee tätä kasvien tunteista ja myös älykkyydestä kertovaa kirjaa, tulee miettineeksi että ovatko kasvitkin ihmistä viisaampia.
Ensimmäinen tarina kertoo hortensiasta, jonka tunnereaktio paljasti murhaajan. Yhdysvaltalainen tuomioistuin käytti kasvihuoneessa tapahtuneessa murhatapauksessa todistajana kyseisessä tappelussa vahingoittunutta hortensiaa: kasviin kytkettiin elektrodit ja oskilloskoopilla mitattiin kasvin reaktio, kun sen lähelle tuotiin epäiltyjä henkilöitä. Murhaajan kohdalla viisari heilahti korkealle. Murhaaja tunnusti.
Kasvit (99,5 prosenttia kaikesta biomassasta) hoitavat maapallon happitasapainoa hämmästyttävällä viisaudella: ilman hapen määrä on pysynyt jopa miljardeja vuosia samana eli 20,95%. Jos tuo osuus nousisi yli 25 prosenttiin, kaikki tällä planeetalla palaisi.
Voisi luulla että kasvien ongelma on niiden kyvyttömyys liikkua. Tämä on kuitenkin suhteellista ja löytyypä sellainenkin palmu, joka oikeasti liikkuu. Socratea exorrhiza elää Andeilla ja vaihtaa paikkaa uusia ilmajuuria kasvattamalla, jos se joutuu liiaksi varjoon. Sen on mitattu kulkevan jopa 20 metriä vuodessa. Noin yleisemmin kasvit osaavat levittää siitepölyään ja siemeniään ympäriinsä sekä kommunikoimaan käyttämällä "greenternetiä".
Torjunta-aineet tai kasvinsuojeluaineet ovat kirjan mukaan onneton ratkaisu: kasveja syövät eläimet tulevat näille aineille vastustuskykyisiksi ja niin niiden tehoa täytyy jatkuvasti lisätä. Hölmöyden huipentuma on Yhdysvalloista, jossa maissista jalostettiin pois beta-karyofylleeni kasvun kannalta turhana. Tämä aine kuitenkin oli tärkeä maissille, sillä sitä se käytti houkutellakseen erästä sukkulamatolajia, joka puolestaan söi kasvia uhkaavia toukkia. Maissisadon kärsittyä suurista tuhoista oli pakko ensin investoida miljoonia torjunta-aineiden kehittämiseen ja ne puolestaan tappoivat mehiläisiä sekä sairastuttivat ihmisiä. Lopulta tiedemiesten täytyi kehittää geenimanipuloitu maissilajike, jossa oli jälleen beta-karyofylleeniä (sitä sisältävä geeni täytyi siirtää maissiin oreganosta!).
van Cauwelaert joutui jossain vaiheessa suuryritysten käynnistämän sensuurin kouriin, kun hän kirjoitti romaaninsa Double identité (Kaksoisidentiteetti). Siinä hän nimittäin kuvasi ihmisten kamppailua suuryritysten pyrkimykselle patentoida höytykasveja omaan hallintaansa. Parhaaksi keinoksi löytyi oikeustaistelu: kun jokin firma yrittää patentoida kasvin, voi joku haastaa tämän ilmoittamalla että tuon kasvin muilla osilla on jo patentti. Kasveilla kun on paljon yhteisiä komposiitteja niin yhden kasvin patentoiminen kokonaan on jokseenkin mahdotonta.
Jos palaamme kasvien tunteisiin, niin kirjassa on loistavia esimerkkejä. Meksikolainen maanviljelijä José Carmen Garcia Martinez on eräänlainen "kasvikuiskaaja". Hän juttelee kasveilleen ja hellii niitä kauniilla pikkusanoilla: tuloksena hänen satonsa ovat moninkertaiset tavanomaisiin verrattuna. Esimerkkinä hänen maissinsa kasvavat viisimetrisiksi, sipulisatonsa on 100 tonnia hehtaarilta kun tavanomainen sato on 16 tonnia. Hänet on myös viety kokeilun vuoksi hoitamaan viljelyksiä kauas omalta tilaltaan ja tulos oli aivan sama! Hänelle omistetussa kirjassa José Carmen toteaa että kemialliset lannoitteet polttavat maan, minä uskon sen sijaan puheeseen parhaana lannoitteena.
Greenternet
Kasvit osaavat kommunikoida useammallakin tavalla. Selvästi havaittavina keinoina ovat värit, tuoksut ja äänet. Näillä kasvi houkuttelee pölyttäjiä (ja ehkäpä myös ihmisiä hoitamaan kasveja!). Ultravioletti taas houkuttaa mehiläisiä, kun taas lepakoita kasvit (eräs liaanilaji) osaavat kutsua akustisilla (echo-acoustic) signaaleilla.
Eipä siinä kaikki! Kasvien "greenternet" toimii loistavasti: se käyttää lentäviä molekyyleja ilmassa tai kemiallisia signaaleja maan alla. Neurobiologi Stefano Mancuso (häneltä on suomennettu kolme kirjaa, mm. Loistavat kasvit -mitä tiedämme kasveista ja niiden älykkyydestä) on havainnut tutkimuksissaan että erilajiset kasvit käyttävät samoja "sanoja" viestinnässään. Jos eläimet kommunikoivat lähinnä lajitovereilleen, niin kasvit lähettävät viestejä esimerkiksi hyönteisille olivat nämä sitten partnereita pölytyksessä tai kasvin vihollisia tai vihollisen torjuntaan apua tarjoavia (aika moni kasvi osaa houkutella luokseen jonkin sitä syövän tuholaisen vihollisia). Eri kasvilajien ja sienten tiedetään osaavan auttaa toisiaan välittämällä ravinteita ja tietoa vaaroista.
Ääntä osaavat käyttää mm. kasvien juuret. Ne osaavat lähettää ääntä ja myös "kuulla", jotta voivat välttää esteitä tai mennä muuten oikeaan suuntaan. Esimerkiksi juuret lähtevät innokkaasti etenemään noin 200 hertzin ääntä kohti, koska se on virtaavan veden äänen taso!
Tunnetaan kokeita, joissa eläimille on soitettu musiikkia ja miten se on vaikuttanut. Kasveille on kokeiltu samaa ja tulokset eivät ehkä yllätä: Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa soitettiin yhdelle ryhmälle kasveja klassista musiikkia ja toiselle ryhmälle rockia. Klassinen paransi hienosti kukintoa ja juurien levittäytymistä, kun taas rock sekoitti kasvit suhteettomaan kasvuun vaatimaan lisää vettä ja jopa kuolemaan. Poikkeuksena oli papu, joka innostui heavy metal-musiikista. Joël Sternheimer meni tutkimuksissaan vielä pidemmälle ja kehitti kasvien "oman" musiikin: Jokainen kasvin proteiini tuottaa oman ääniaaltonsa ja niitä säveliksi muokkaamalla sekä sitten kasveille soittamalla hän sai aikaan lisäkasvua 25-60%. Paransipa tuo musiikkiannostus myös kasvien taudinsietoa. Hänen tutkimustuloksiaan pidetään toistaiseksi epäilyttävinä.
Kirjassa mietitään vaihtoehtoa nykyiselle geenimanipulaation ja kemiallisten lannoitteiden käytölle. Entä jos otetaan käyttöön kasvien viestintää: eräät kasvit (kuten papu, soija, herne) osaavat houkutella typpeä tuottavia bakteereja. Jos muillekin kasveille opetetaan sama "salasana", voitaisiin luopua lannoitteista. Kasvien muukin viisaus kannattaisi hyödyntää ennen kuin niiden luontaista kasvua aletaan sekoittaa kemiallisesti.
van Cauwelaertin tiedettä käsitteleviä kirjoja lukiessa täytyy olla välillä tarkkana. Kirjailijan vapaudella hän ottaa mukaan mielikuvituksellisia tarinoita ja tiukemman tieteellisen seulan hylkäämiä "huuhaa"-tutkimustuloksia. Minunkin täytyi aina välillä käydä tarkistamassa onko joillakin tämän kirjan esittämillä väitteillä mitään todellista perää. Kirjoitukseeni otin mukaan käsittääkseni todistettuja tietoja.
Kommentit
Lähetä kommentti